Huhtikuu oli alkuvuoden muiden kuukausien tavoin selvästi keskimääräistä vähäsateisempi. Maan itä- ja pohjoisosissa oli paikoin jopa havaintohistorian vähäsateisin huhtikuu. Huhtikuu oli koko maassa myös tavallista lämpimämpi.

Huhtikuun keskilämpötila vaihteli Etelä-Suomen reilusta +5 asteesta Kilpisjärven seudun vajaaseen 0 asteeseen. Keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosissa 0,5–2 astetta ja Pohjois-Suomessa 2–3 astetta jakson 1991–2020 keskiarvoa korkeampi. Perämeren ympäristössä huhtikuu oli paikoin jopa ennätyksellisen lämmin. Esimerkiksi Oulun ja Rovaniemen lentoasemilla huhtikuun keskilämpötila ylitti aiemmat reilun 70 vuoden havaintojen ennätysarvot yhdellä asteen kymmenyksellä, ja Hailuodon Marjaniemessä keskilämpötila sivusi edellisten yli sadan vuoden ennätystä.

Korkeapaine hallitsi huhtikuun säätä

Huhtikuun ensimmäiseen viikonloppuun osuneen pääsiäisen aikaan sää oli osittain epävakaista, mutta tämän jälkeen Suomen ylle vahvistui korkeapaineen alue, jonka vaikutuspiiriin maamme kuului melkein koko loppukuun ajan. Huhtikuun puolivälissä oli lämpimiä päiviä, ja Pohjois-Suomessa päivälämpötilat olivat 12.–15.4. vuodenaikaan nähden jopa poikkeuksellisen korkeita. Tämän jakson aikana 14.4. mitattiin Ylivieskan lentokentällä myös kuukauden ylin lämpötila, 18,8 °C. Yöt olivat kuitenkin samaan aikaan kylmiä pakkasöitä, ja lämpötilan vuorokausivaihtelu oli suurimmillaan jopa noin 25 astetta.

Kuukauden alimmaksi lämpötilaksi jäi Enontekiön Näkkälässä 4.4. mitattu -18,5 °C. Tämä oli neljäs kerta 2000-luvulla, kun huhtikuussa ei saavutettu missään kertaakaan -20 astetta.

Huhtikuun puolivälin lämpimien päivien jälkeen säätyyppi muuttui viileämmäksi 22.4., jolloin maahamme alkoi purkautua pohjoisesta kylmää ilmaa. Samalla kova ja puuskainen pohjoisen ja luoteen välinen tuuli kaatoi puita ja katkoi sähköjä etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Viileä pohjoisvirtaus jatkui lähes kuukauden loppuun asti. Vasta vappuaattona lännestä virtasi meille uudestaan lämmintä ilmaa, ja Länsi-Suomessa lämpötila nousi reiluun 15 asteeseen.

Loppukuun viileän sääjakson aikana viikonloppuna 25.–26.4. satoi Keski-Pohjanmaalta Kaakkois-Suomeen ulottuvalla vyöhykkeellä paikoin toistakymmentä senttiä lunta. Muuten lumiraja oli huhtikuussa harvinaisen pohjoisessa. Aukeat olivat jo huhtikuun alussa lumettomia Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuun eteläosia myöten, ja huhtikuun päättyessä yhtenäinen lumipeite kattoi enää Keski- ja Pohjois-Lapin. Paikoin lunta oli kuitenkin vielä etelämpänäkin, muun muassa Kuusamon seudulla.

Idässä ja pohjoisessa saavutettiin kuivuusennätyksiä

Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa satoi huhtikuussa enimmäkseen vain muutamia millimetrejä, ja useilla havaintoasemilla huhtikuu oli mittaushistorian vähäsateisin. Esimerkiksi Sodankylän Tähtelässä huhtikuun sademäärä, 4,0 mm, oli reilusti yli sadan vuoden havaintohistorian pienin. Huhtikuun pienin sademäärä oli 1,2 mm, joka mitattiin sekä Enontekiön Kaaresuvannossa että Pudasjärven Jaurakkajärvellä. Yhdelläkään havaintoasemalla ei huhtikuussa satanut tavanomaista enemmän, vaan kuukauden suurinkin sademäärä, Utin lentoasemalla mitattu 27,9 mm, oli pitkän ajan keskiarvoa pienempi. Utissa mitattiin 25.4. myös kuukauden suurin vuorokausisademäärä, 18,3 mm.

Aurinko paistoi huhtikuussa 200–300 tuntia, kun yleensä vain rannikkoalueilla on huhtikuussa yli 200 auringonpaistetuntia. Korsnäsin Bredskäretissä aurinko paistoi peräti 311,9 tuntia.

Huhtikuun lukunostot

+18,8 °C – Kuukauden ylin lämpötila, Ylivieska lentokenttä, 14.4.
-18,5 °C – Kuukauden alin lämpötila, Enontekiö, Näkkälä, 4.4.
10 mm – Huhtikuussa koko maan yli laskettu sademäärän keskiarvo oli vain noin 10 mm, kun keskimäärin huhtikuussa sataa noin 30 mm
311,9 h – Kuukauden suurin auringonpaistetuntien määrä, Korsnäs, Bredskäret

Teksti: Ilari Lehtonen
Kuva: Adobe Stock

Julkaisun viitetiedot:
Lehtonen I., 2026: Huhtikuu oli kuiva ja tavallista lämpimämpi. Ilmastokatsaus, 28(4), 4–5, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2026-04-01