Ilmastonmuutoksen eteneminen ja vaikutukset vaihtelevat alueittain. Uusi karttatyökalu auttaa tarkastelemaan ilmaston ennustettua kehitystä Suomen eri maakunnissa yhtenäisellä tavalla.

Ilmastonmuutos etenee Suomessa nopeasti, mutta sen vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti eri puolille maata. Lämpötilan nousu, sateisuuden muutokset, lumipeitteen väheneminen sekä vuodenaikojen ajoituksen ja luonteen muuttuminen vaihtelevat alueittain. Näillä eroilla on merkittäviä vaikutuksia luonnonolosuhteisiin, infrastruktuuriin, elinkeinoelämään, terveyteen ja yhteiskunnan varautumiseen. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellyttääkin yhä tarkempaa ja paikallisempaa tietoa siitä, millaiseksi ilmasto eri puolilla Suomea on muuttumassa ja millä aikajänteellä muutokset tapahtuvat.

Karttatyökalu havainnollistaa alueellista ilmastotietoa

Tähän tarpeeseen vastaa Ilmatieteen laitoksen yhdessä LähiTapiolan kanssa kehittämä Suomen alueelliset ilmastonmuutosskenaariot -kokonaisuus, jonka keskeinen osa on avoin interaktiivinen karttatyökalu (kuva 1). Sen avulla ilmaston ennustettua kehitystä voidaan tarkastella Suomen eri maakunnissa yhtenäisellä ja havainnollisella tavalla. Työkalu mahdollistaa keskilämpötilan ja sademäärän muutosten tarkastelun eri kasvihuonekaasujen päästöskenaarioiden mukaan lähivuosikymmenistä aina vuosisadan loppuun saakka. Laajaan ilmastomalliaineistoon perustuva tieto on koottu muotoon, joka tukee sekä asiantuntijoiden analyysiä että laajempaa yhteiskunnallista ymmärrystä ilmastonmuutoksesta.

Kuva 1. Kuvakaappaus alueellista ilmastonmuutostietoa tarjoavasta työkalusta, joka sisältää kartan maakuntajaolla, kuukausi- ja vuosikeskiarvokuvaajat sekä näitä ohjaavat vetovalikot. Karttalähde: Maanmittauslaitos. Suomen alueelliset ilmastonmuutosskenaariot -karttatyökalu löytyy Ilmasto-opas.fi-verkkosivustolta >>

Karttatyökalu perustuu ilmastollisiin 30 vuoden keskiarvoihin, joita käytetään yleisesti kuvaamaan ilmastoa lyhytaikaisten säävaihtelujen sijaan. Esimerkiksi vuosisadan puoliväliä kuvaavat tulokset edustavat jaksoa 2035–2064. Tämä lähestymistapa helpottaa pitkän aikavälin muutostrendien hahmottamista ja erilaisten alueiden vertailua keskenään. Käyttäjä voi valita tarkasteltavaksi joko absoluuttiset ilmastoarvot tai muutoksen suhteessa nykyilmastoon, jota edustaa vertailujakso 1991–2020. Tuloksia voidaan tarkastella sekä kuukausi- että vuositasolla, mikä tuo esiin vuodenaikojen väliset erot ja niiden alueellisen kehityksen.

Työkalussa hyödynnetään neljää kansainvälisesti käytössä olevaa kasvihuonekaasujen päästöskenaariota (nk. SSP-skenaariot) ja CMIP6 ilmastomallisimulaatioihin: Suomeen lasketut tiedot pohjautuvat 28 CMIP6-mallin keskiarvoon. Skenaariot kuvaavat vaihtoehtoisia tulevaisuuksia sen mukaan, kuinka tehokkaasti kasvihuonekaasupäästöjä onnistutaan rajoittamaan maailmanlaajuisesti. Jo vuosisadan puoliväliin mennessä skenaarioiden väliset erot alkavat näkyä Suomen ilmastossa esimerkiksi talvien leudontumisessa ja sateisuuden lisääntymisessä, mutta vuosisadan loppua kohti erot kasvavat huomattavasti. Tämä havainnollistaa konkreettisesti, kuinka vähän tai paljon kasvihuonekaasujen maailmanlaajuinen kehitys vaikuttaa myös Suomen alueellisiin ilmasto-oloihin.

Alueellinen tieto tukee riskien tunnistamista ja suunnittelua

Alueellinen ilmastotieto tekee ilmastonmuutoksesta aiempaa konkreettisempaa. Kun ilmaston kehitystä voidaan tarkastella omalla alueella, ilmastoriskien tunnistaminen ja sopeutumistoimien suunnittelu helpottuvat. Tieto tukee esimerkiksi maankäytön suunnittelua, rakentamista, vesivarojen hallintaa, liikennejärjestelmien kehittämistä ja luonnon monimuotoisuuden turvaamista. Työkalu palvelee monipuolisesti kuntia ja kaupunkeja, valtionhallintoa, elinkeinoelämää sekä opetusta, tutkimusta ja kansalaisia.

Suomen alueelliset ilmastonmuutosskenaariot on kehitetty osana Tarkempaa alueellista palvelua Suomen ilmastosta -hanketta (TAPSI). Hankkeen tavoitteena on ollut tuottaa aiempaa tarkempaa, ajantasaisempaa ja helpommin hyödynnettävää alueellista ilmastotietoa ilmastonmuutokseen sopeutumisen tueksi. Alueelliset skenaariot täydentävät muita hankkeessa kehitettyjä karttapalveluja, kuten kaupunkien pienilmastoa ja lämpösaarekeilmiötä kuvaavia työkaluja.

Ilmastomallipohjaisiin skenaarioihin liittyy aina epävarmuuksia, jotka johtuvat muun muassa tulevien päästöjen kehityksestä, ilmastojärjestelmän luonnollisesta vaihtelusta ja mallien rakenteellisista eroista. Siksi yksittäisiä lukuarvoja tärkeämpää on tarkastella muutosten suuntaa, mittaluokkaa ja alueellisia eroja. Alueelliset ilmastonmuutosskenaariot tarjoavat yhtenäisen ja läpinäkyvän lähtökohdan näiden muutosten tarkasteluun ja tukevat tietoon perustuvaa, ennakoivaa varautumista koko Suomessa.

Suomen alueelliset ilmastonmuutosskenaariot -karttatyökalu löytyy Ilmasto-opas.fi-verkkosivustolta >>

Kirjoittajat: Antti Mäkelä
Kuva: Adobe Stock

Julkaisun viitetiedot:

Mäkelä, A. 2025: Suomen alueelliset ilmastonmuutosskenaariot tukevat sopeutumista muuttuvaan ilmastoon. Ilmastokatsaus, 28(4), 8–10, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2026-04-02