Tag

säähavainnot

Leskehlehtiä
Digilehti

Ilmastokatsaus-digilehti maaliskuu 2020

Maaliskuussa Pohjois-Suomessa nautittiin paksuista hangista, kun taas maan eteläosassa luonto heräili kevääseen. Koronaviruspandemia on pitänyt lentokoneet maassa ja tällä on vaikutusta myös säähavaintojen tekemiseen. Millaisia havaintoja lentokoneista tehdään? Millaisia vaikutuksia…

Jatka lukemista
Teematietoa

Lentokoneista saadaan havaintoja myös säämalleille

COVID-19-pandemia iski myös lentoliikenteeseen. Lentomäärien supistuminen näkyy sään ennustamisessa, sillä koneiden säähavainnot hyödyttävät lentäjän lisäksi myös meteorologia. COVID-19-pandemia on vähentänyt lentoja jopa yli 90 prosentilla. Supistuneen lentoliikenteen myötä vähentyneillä päästöillä on…

Jatka lukemista
Teematietoa

Säähavaintojen lataaminen

Ilmatieteen laitoksen historian aikana säähavaintoja on tehty tuhansilla havaintoasemilla eri puolilla maata. Systemaattisempaa havaintotoimintaa on ollut jo 1800-luvulla ja nykyään havaintoja tehdään automaattisesti noin 200 asemalla ja ihmisen toimesta sademäärää…

Jatka lukemista