Suomen salamahavaintojen pohjalla oleva tekniikka ja menetelmät ovat kehittyneet merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Samalla havaintojen tulkinta on monimutkaistunut, kun mittausmenetelmät, sensorit ja laskenta-algoritmit ovat muuttuneet. Tämä on tärkeää ottaa huomioon, kun salamatietoa käytetään pitkän aikavälin ilmastollisissa tarkasteluissa.
Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on ollut vuodesta 2002 lähtien käytössä NORDLIS-järjestelmä (Nordic Lightning Information System), joka tuottaa reaaliaikaista tietoa salamoinnista. Anturiverkko havaitsee salamapurkausten aiheuttamia sähkömagneettisia signaaleja, joiden perusteella määritetään iskun sijainti, aika, voimakkuus ja tyyppi.
Salamat jaetaan kahteen pääluokkaan: maasalamoihin ja pilvisalamoihin. Maasalama iskee pilvestä maahan, kun taas pilvisalama tapahtuu pilven sisällä tai pilvien välillä ilman maakosketusta. Yksittäinen salama koostuu usein useista virtapulsseista eli (osa)iskuista, jotka ryhmitellään salamoiksi niiden ajallisen ja paikallisen läheisyyden perusteella. Salamoiden luokittelu maa- ja pilvisalamoihin perustuu signaalin ominaisuuksiin, kuten purkauksen virta-arvioon sekä virtapulssin vaimenemiseen. Menetelmä on luonteeltaan tilastollinen eikä täysin virheetön, mikä tuo havaintoihin epävarmuutta.
Miksi pitkät aikasarjat ovat haastavia?
Salamahavaintojen pitkät aikasarjat Suomessa eivät ole sellaisenaan yhtenäisiä. Tärkein syy tähän on mittausjärjestelmän kehitys.
Anturien määrän lisääntyminen ja niiden herkkyyden kasvu ovat lisänneet havaittujen salamoiden määrää. Erityisesti pilvisalamoiden havaitseminen on tehostunut, koska suurempi määrä herkempiä antureita kasvattaa heikompien pilvisalamapulssien havaitsemisen todennäköisyyttä huomattavasti. Myös algoritmien kehitys on muuttanut sitä, miten salamat luokitellaan: osa aiemmin maasalamoiksi tulkituista paikannuksista tunnistetaan nykyään pilvisalamoiksi. Tämän vuoksi salamahavaintojen kasvu ajan myötä ei suoraan kerro ukkosten yleistymisestä ja salamamäärien todellisesta kasvusta, vaan suurelta osin mittausteknologian parantumisesta. Tämä asettaa rajoitteita salamamäärien käytölle ilmastollisena indikaattorina.
Salamatilastot vuodesta 2002 eteenpäin laskettiin uusiksi
Merkittävä muutos Suomen salamatilastoissa tapahtui vuonna 2025, kun Ilmatieteen laitoksella otettiin käyttöön uusi salamanpaikantimen keskusyksikkö. Se tarkastelee salamapulssien ominaisuuksia aiempaa monipuolisemmin ja luokittelee salamat tarkemmin.
Muutoksen seurauksena maasalamoiden määrä väheni tilastoissa selvästi ja pilvisalamoiden määrä kasvoi vastaavasti. Kyse ei kuitenkaan ole todellisesta muutoksesta salamoinnissa, vaan tarkentuneesta luokittelusta. Tämän vuoksi aiempien vuosien salamatilastot eivät ole suoraan vertailukelpoisia ilman korjauksia.
Jotta pitkän aikavälin tarkastelut olisivat mahdollisia, aiemmat havainnot vuosilta 2002–2024 käsiteltiin uudelleen. Uudelleenluokittelu perustui salamaiskun huippuvirtaan ja signaalin vaimenemista kuvaavaan suureeseen, joiden avulla arvioitiin iskun todennäköinen tyyppi.
Korjauksen seurauksena keskimäärin noin neljännes aiemmin maasalamoiksi luokitelluista salamoista tulkittiin pilvisalamoiksi. Muutos vaihteli vuosittain noin 15–35 prosentin välillä, riippuen selvästi ukkoskauden aktiivisuudesta siten, että uudelleenluokitellussa aineistossa maasalamoiden osuus pieneni eniten kovina ukkoskesinä. On syytä olettaa, että viileämmissä olosuhteissa ukkospilvet jäävät matalammiksi ja maasalamoiden esiintyminen helpottuu. Helteisissä ja kosteissa säätilanteissa ukkospilvet kohoavat korkeammalle, salamoita esiintyy ylipäänsä runsaasti, ja pilvisalamoiden osuus kasvaa. Tämä ilmiö näkyy myös globaalisti: tropiikissa pilvisalamat hallitsevat salamointia.
Uudelleenkäsitellyn aineiston perusteella maasalamoista on saatu yhtenäinen ja keskenään vertailukelpoinen sekä aiempaa luotettavampi aikasarja vuosille 2002–2025. Tällä jaksolla Suomen maankamaraan iski korjattujen tilastojen valossa keskimäärin noin 83 000 salamaa vuodessa, vuosittaisen vaihtelun ulottuessa reilusta 20 000:sta yli 150 000 maasalamaan. Keskimäärin salamointi on runsainta heinäkuussa (kuva 1), ja alueellisesti tarkasteltuna salamointi oli tällä jaksolla vilkkainta Länsi-Suomen sisämaassa (kuva 2).
Suomessa salamahavaintoja on tehty jo 1960-luvulta lähtien salamanlaskijoiden avulla. Nämä laitteet mittasivat ja laskivat salamapurkausten aiheuttamia virtapulsseja, mutta eivät paikantaneet iskuja. Tilastoja koottiin kuukausi- ja vuositasolla, mutta yksityiskohtaisempaa aineistoa ei ole säilynyt. Näiden havaintojen avulla Suomen salamamääriä voidaan arvioida lähinnä suuntaa-antavasti 1960-luvulta eteenpäin, mutta vertailu uudempiin havaintoihin on vaikeaa ja sisältää suuria epävarmuuksia.
Salamahavaintojen käyttö pidemmän aikavälin trenditarkasteluissa vaatii ylipäätään huolellisuutta, koska salamatilastot ovat herkkiä mittausjärjestelmän muutoksille ja salamanpaikannus on kaukokartoitusta, johon liittyy väistämättä epävarmuuksia. Vuosien 2002–2025 uudelleenkäsitelty maasalama-aineisto tarjoaa kuitenkin luotettavimmat edellytykset tarkastella salamoinnin pitkän aikavälin vaihtelua Suomessa.
Salamamäärien ohella ukkospäiväluku on toinen ukkosiin liittyvä suure, jonka avulla voidaan arvioida ukkosten esiintymisessä pitkällä aikavälillä tapahtuneita vaihteluita. Ukkospäivälukua Suomessa on laskettu jo vuodesta 1887 alkaen, ja se kertoo, kuinka monena päivänä ukkosta on havaittu tietyssä paikassa kunakin vuotena. Alun perin ukkospäiviä laskivat havainnontekijät, jotka kirjasivat ukkospäivän ylös, jos havaintopaikalla kuultiin vuorokauden aikana ukkosen jyrinää. Nykyisin ukkospäivät lasketaan salamanpaikantimen havainnoista. Koska yksikin salama riittää ukkospäivään, tähän suureeseen salamanpaikannusjärjestelmän tekniset muutokset vaikuttavat paljon vähemmän kuin salamamäärien tilastoihin.
Kuva 1. Maasalamoiden korjatut kuukausikeskiarvot Suomessa jaksolla 2002–2025.
Kuva 2. Keskimääräinen kuntakohtainen vuotuinen maasalamatiheys jaksolla 2002–2025 korjatun salamanpaikannusaineiston mukaan.
Lisätietoja ukkosista:
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/ukkonen-ja-salamat
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/salamahavainnot
Teksti: Antti Mäkelä
Kuva: Antonin Halas / Studio Halas
Julkaisun viitetiedot:
Mäkelä, A. 2025: Salamahavaintojen pitkä aikasarja Suomessa – mitä mittaamme ja mitä mittauksista voidaan päätellä. Ilmastokatsaus, 28(5), 8–10, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2026-05-02
