Kesäkuussa riitti aurinkoisia hellepäiviä ja Länsi-Suomessa kuukausi oli ennätyksellisen lämmin. Kuivuus päättyi monin paikoin kesäkuun viimeisen päivän rankkasateisiin. Samalla Päivö-myrsky teki tuhojaan Itä-Suomessa.

Kesäkuu oli ennätyksellisen lämmin Länsi-Suomessa. Satakunnassa, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa kesäkuun keskilämpötila oli jopa 4–5 astetta pitkän ajan keskiarvoa korkeampi. Myös muun muassa Kajaanissa saavutettiin 1800-luvun puoliväliin asti yltävän havaintohistorian korkein kesäkuun keskilämpötila.

Pohjois-Suomessa lämpimin kesäkuu oli vuonna 1953 ja Itä-Suomessa enimmäkseen vuonna 1999. Etelä-Suomessa oli monin paikoin hieman tämänvuotista lämpimämpi kesäkuu vuosina 1936 ja 1999, paikoin myös vuosina 1876, 1889, 1896 ja 1917.

Lähimpänä tavanomaista kesäkuun keskilämpötila oli Pohjois-Lapissa sekä paikoin itärajan tuntumassa. Kuitenkin näilläkin alueilla kesäkuu oli pari astetta normaalia lämpimämpi.

Kesäkuu oli myös hyvin aurinkoinen. Suurimmassa osassa maata aurinko paistoi kesäkuussa 350–400 tuntia ja kuukausi oli yksi havaintohistorian aurinkoisimmista.

Lämpötila ylitti 25 asteen hellerajan jossain päin maata joka päivä 10.6. ja 29.6. välillä ja Länsi-Suomessa lisäksi 1.6. Kesäkuussa 1999 oli niin ikään 21 hellepäivää, mikä on suurin kesäkuisten hellepäivien lukumäärä Suomessa viimeisten 60 vuoden aikana. Helteet painottuivat Länsi-Suomeen, missä hellepäiviä oli enimmäkseen 10–15. Itä-Suomessa ja osassa Lappia oli 5–10 hellepäivää. Eniten hellepäiviä oli Turun Artukaisissa, yhteensä 17. Vuoden 1999 kesäkuussa oli yhtä monta hellepäivää Ylämään Ylijärvellä.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla mitattiin maan etelä- ja keskiosissa useana päivänä yli 30 asteen lämpötiloja. Kankaanpäässä mitattiin 25.6. peräti 33,5 °C, mikä on kaikkien aikojen toiseksi ylin kesäkuun lämpötila Suomessa. Myös juhannus oli suuressa osassa maata poutainen ja lämmin, joskin hellettä oli vain Etelä- ja Länsi-Suomessa. Lapissa oli juhannusyönä laajalti hallaa.

Aivan kesäkuun alussa koillisesta virtasi viileää ilmaa Itä- ja Kaakkois-Suomeen ja kuukauden alin lämpötila, -2,6 °C, mitattiin 2.6. vastaisena yönä Lappeenrannan Konnunsuolla.

Aurinkoisen hellesään vallitessa sateet jäivät monin paikoin hyvin vähäisiksi. Kesäkuun viimeisenä päivänä Päivö-myrskyn yhteydessä vettä tuli sitten senkin edestä. Itä-Uudeltamaalta aina Kainuuseen asti ulottuvalla kapealla vyöhykkeellä satoi vuorokauden aikana yli 50 mm. Pielaveden Venetmäessä satoi peräti 90,8 mm ja Kangasniemen kirkonkylässä 89,1 mm vuorokaudessa. Savonlinnan Punkaharjulla puolestaan satoi 73,3 mm jo 9.6. Lopulta osassa maata kesäkuun sademäärä oli selvästi normaalia suurempi, mutta etenkin Länsi-Suomessa kuukausi oli kuiva.

Ukkosia esiintyi kesäkuussa noin kolmanneksen keskimääräistä vähemmän. Eniten salamoi Itä-Suomessa 18.6.

Kovat tuulet tekivät tuhoja

Kovat tuulet aiheuttivat kesäkuussa tuhoja Länsi-Suomessa 6.–7.6., Kainuussa 25.6. ja Itä-Suomessa 30.6.

Länsi-Suomen tuulituhot aiheutti Skandinavian yli pohjoiseen liikkunut syvä matalapaine. Maa-alueilla tuulen nopeus oli puuskissa melko yleisesti yli 20 m/s. Vaasan Klemettilässä mitattiin jopa 26,7 m/s ja Kemi-Tornion lentoasemalla 25,1 m/s puhaltanut puuska. Paikoin merellä ja Lapin tuntureilla myrskysi. Myräkkä katkaisi sähköt useilta tuhansilta kotitalouksilta.

Kainuussa tuhoja aiheuttivat 25.6. voimakkaat ukkospuuskat. Kajaanin lentoasemalla mittareihin osui 27,4 m/s puhaltanut puuska. Ensimmäisten arvioiden perusteella metsää kaatui noin 100 000 kuutiometriä. Mittavimmat tuulituhot aiheutti kuitenkin kesäkuun viimeisen päivän Päivö-myrsky, josta kerrotaan tarkemmin erillisessä artikkelissa digilehden sivulla 10.

Kesäkuu lukuina:

+33,5 °C – Kuukauden ylin lämpötila, Kankaanpää, Niinisalon lentokenttä, 25.6.

-2,6 °C – Kuukauden alin lämpötila, Lappeenranta, Konnunsuo, 2.6.

150,2 mm – Kuukauden suurin sademäärä, Kangasniemi kirkonkylä

21 – Kesäkuussa helleraja ylittyi Suomessa 21 päivänä


Teksti: Ilari Lehtonen
Kuva: Hadassa Hovestadt

Lähdeviite
DOI: 10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2020-06-01