Harmaa syyssää piti edelleen etelää otteessaan ja pohjoisessa talvinen sää jatkui. Marraskuussa tehtiin sade-ennätyksiä monella pitkäikäisellä havaintoasemalla ja koettiin talven ensimmäinen katupölyepisodi. Ilmanlaatu oli kuun lopussa paikoin hyvinkin huono. Ilmastokatsaus kertoo myös pienhiukkasista – niiden havainnoinnin ja mallinnuksen haasteista sekä vaikutuksista ilmastoon.

Ilmastokatsauksen toimitus toivottaa lukijoille rauhallista joulua ja riemukasta uutta vuotta!

Oikaisu: Marraskuussa merialueillamme ei ollut yhtään myrskypäivää. Tähän digilehden versioon on korjattu tieto, että edellisen kerran näin kävi marraskuussa 2009. Aikaisemmassa versiossa vuodeksi oli mainittu 2003. Pahoittelemme asiaa!

Palautetta, juttuvinkkejä ja muita terveisiä voi lähettää osoitteeseen ilmastokatsaus@fmi.fi

Kuva: Valeria Lu / Pixabay