Maaliskuu oli kylmin viiteen vuoteen.

Suuressa osassa maata maaliskuu oli 2–5 astetta keskimääräistä kylmempi. Suurimmat lämpötilapoikkeamat olivat maan itäosassa sekä Pohjois-Lapissa.

Maaliskuun sademäärä vaihteli maan lounaisosan sekä Lapin noin 20 millimetristä Pohjois-Karjalan noin 50 millimetriin. Sademäärä jäi lounaassa sekä Lapissa noin puoleen tavanomaisesta, mikä on harvinaista. Toisaalta Savossa sekä Pohjois-Karjalassa sadetta kertyi tavanomaista enemmän.

Maaliskuun 2018 lämpötila- ja sademääräpoikkeama 1981-2010 keskiarvosta.

Sääkehitys maaliskuussa

1.-2. maaliskuuta: Kuukauden vaihtuessa kylmintä oli maan etelä- ja keskiosassa, jossa lämpötila laski yleisesti yöllä -20 … -30 asteen välille. Päivisin aurinko lämmitti ja nosti lämpötilan -10 asteen tienoille. Pilvisyys ja hajanaiset lumisateet yleistyivät ja samalla kirein pakkanen alkoi hellittää maan pohjoisosassa.

3.-5. maaliskuuta: Hajanainen lumisadealue liikkui jakson aikana pohjoisesta etelämmäksi. Päivälämpötilat nousivat -5.. -10 asteeseen, mutta öisin oli edelleen suuressa osassa maata pakkasta 20-30 astetta. Tosin runsaamman pilvisyyden johdosta maan keskivaiheilla oli ajoittain lauhempaa.

6.-7. maaliskuuta: Suuressa osassa maata oli aurinkoista. Sää lauhtui hieman etenkin lännessä. Päivälämpötilat olivat pääosin -2 ja -10 asteen välillä. Maan pohjoisosassa sekä itärajan tuntumassa pakkasta oli paikoin enemmän. Yöllä lämpötila oli Lapissa yleisesti -20 ja -30 asteen välillä. Kuukauden alin lämpötila -35,7 astetta mitattiin Utsjoen Kevojärvellä 7. päivänä.

8.-9. maaliskuuta: Sää lauhtui entisestään etelästä alkaen, josta saapui lumisadealue. Lunta kertyi etelään ja länteen 1-5 cm, eniten etelärannikolle ja Ahvenanmaalle. Lämpötila kohosi sadealueen jälkipuolella nollan tienoille etelässä ja lännessä. Pohjois-Lapissa pakkanen oli vielä kireää.

10.-11. maaliskuuta: Lumisateita esiintyi suuressa osassa maata lännessä olevan heikon matalapaineen myötä. Päivälämpötilat olivat nollan molemmin puolin, lauhinta lännessä ja kylmintä Pohjois-Lapissa.

12.-14. maaliskuuta: Matalapaineen alue nousi Suomeen lounaasta tuoden mukanaan aluksi lauhempaa ilmaa. Lauhtumisen yhteydessä esiintyi runsaita lumisateita etenkin maan keskiosassa, jossa sademäärä oli vedeksi muutettuna lähellä 20 millimetriä. Matalapaineen väistyessä itään, kylmää ilmaa virtasi Suomeen koillisesta.

15.-16. maaliskuuta: Sää oli poutaista, aurinkoista ja kylmää koko maassa. Pakkasta oli öisin etelän noin -15 asteesta Lapin -30 asteeseen. Päivisin lämpötila nousi -5 asteen tienoille.

17.-20. maaliskuuta: Suomen länsipuolella ollut korkeapaine väistyi Jäämereltä saapuneen matalapaineen tieltä. Matalapaineeseen liittyen lumisadealue liikkui pohjoisesta etelämmäksi.

21.- 25. maaliskuuta: Useita matalapaineen osakeskuksia liikkui Suomen halki itään ja lumisateet painottuivat maan keskiosaan. Kuukauden ylin lämpötila 8,6 astetta mitattiin Ahvenanmaan Jomalassa 25. päivänä.

26.-28. maaliskuuta: Laajempi matalapaineen alue väistyi itään ja Suomeen virtasi varsin kylmää ilmaa pohjoisesta. Kylmänpurkauksessa esiintyi yleisesti pääosin heikkoja lumikuuroja.

29.-31. maaliskuuta: Etelässä oli aurinkoista ja lämpötila nollassa tai vähän plussalla. Lapissa sää oli pilvisempää ja monin paikoin tuli keväisiä lumikuuroja.

 

Maaliskuun 2018 säätilastoja

Voit ladata Excel-tiedostona noin 50 havaintoaseman alustavat kuukausitilastot ja päivätilastot.

Otsikkokuva: Hannu Manninen