Kesäkuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata lähellä pitkän ajan keskiarvoja. Kuukauden keskilämpötila vaihteli Pohjois-Lapin vajaasta 10 asteesta maan eteläosan 15 asteeseen. Suurin poikkeama oli Kainuussa ja Keski-Lapissa, missä oli paikoin runsaan asteen verran tavanomaista koleampaa. Maan etelä- ja lounaisosassa oli puolestaan 0,5…1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Hellepäiviä oli kesäkuussa 9, mikä on yhden päivän enemmän kuin tavanomaisesti.

Sateet jakautuivat kesäkuussa epätasaisesti. Maan lounais- ja kaakkoisosassa sademäärä jäi noin puoleen tavanomaisesta, kun taas Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savosta Koillismaalle ulottuvalla vyöhykkeellä sekä paikoin Pohjois-Lapissa sademäärä oli noin 1,5-kertainen pitkän ajan keskiarvoihin nähden.

Auringonpaistetunteja kertyi maan eteläosassa paikoin noin 30 tuntia enemmän kuin kesäkuussa keskimäärin. Lapissa taas aurinko paistoi selvästi keskimääräistä vähemmän. Esimerkiksi Sodankylässä auringonpaistetunteja kertyi 70 tuntia vähemmän kuin tavallisesti ja Utsjoella jopa 100 tuntia vähemmän kuin tavallisesti.

Kesäkuu oli keskimääräistä tuulisempi. Juhannusaattona tuuli yltyi jopa myrskylukemiin. Myrskyä (tuulen keskinpopeus vähintään 21 m/s) havaitaan kesäkuussa hieman harvemmin kuin joka toinen vuosi. Lisäksi tuuli oli puuskissa kovaa useampana päivänä kesäkuussa.

Sääkehitys kesäkuussa

1.6. Maan etelä- ja keskiosaan virtasi lännestä lämmintä samalla kun pohjoiseen virtasi pohjoisesta viileämpää ilmaa. Sää oli poutainen ja aurinkoinen lähes koko maassa.

2.-3.6. Maan etelä- ja keskiosassa oli helteistä ja aurinkoista, mutta pohjoisesta virtasi viileämpää ilmaa ja sää alkoi viiletä. 3. päivä hellettä oli enää maan eteläosassa ja maan länsi- ja pohjoisosassa jäätiin alle 20 asteen. Luoteistuuli oli  puuskaista.

4.6. Luoteistuuli voimistui ja oli puuskaista. Maan keskivaiheilla tuulen puuskat olivat yli 20 m/s, maan itäosassa jopa yli 25 m/s. Pohjoisessa saatiin monin paikoin sadetta, maan itä- ja keskiosassa sadekuuroja. Maan länsi- ja eteläosassa oli edelleen poutaa. Lämpötila nousi ylimmilläänkin maan eteläosassa 20 asteen vaiheille, mutta suurimassa osassa maata jäätiin 10…15 asteen tietämille, Lapissa alle 10 asteen.

5.-6.6. Kylmä pohjoisvirtaus jatkui edelleen ja tuuli oli varsinkin 5. päivänä puuskaista. Sää oli koleaa; lämpötilat jäivät laajalti 10 asteen tuntumaan. Paikoin tuli heikkoja sadekuuroja.

7.6. Sadealue liikkui maan keskiosan yli itään. Maan eteläosaan ulottui hieman lämpimämmän ilman vyöhyke, mutta samalla myös tuulet yltyivät jälleen. Yöt olivat kylmiä. Monin paikoin esiintyi hallaa ja paikoin myös yöpakkasia.

8.-10.6. Sää alkoi lämmetä vähitellen maan etelä- ja länsiosassa. Yöt olivat kuitenkin kylmiä ja monin paikoin esiintyikin hallaa, paikoin jopa yöpakkasia. Maan itä- ja pohjoisosassa saatiin paikoin heikkoja sadekuuroja, 10. päivä myös maan lounaisosassa.

11.6. Etelään virtasi lämmintä ilmaa ja maan pohjoisosaan taas luoteesta viileämpää ilmaa. Lapissa saatiin sadekuuroja, maan etelä- ja itäosassa sade- ja ukkoskuuroja. Ikaalisissa vuorokauden sademäärä oli 46,4 mm. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila kohosi hellelukemiin, maan pohjoisosassa jäätiin 20 asteen tuntumaan ja Lapissa 10-15 asteeseen.

12.-13.6. Pohjoisesta virtasi jälleen kylmempää ilmaa koko maahan. Maan eteläosassa päästiin 20 asteen tuntumaan, mutta muualla jäätiin alle sen. Sää oli pääasiassa poutainen, 13. päivä maan keskivaiheilla tuli paikoin heikkoja sadekuuroja.

14.-17.6. Ilmavirtaukset kääntyivät etelänpuolelle ja sää lämpeni vähitellen koko maassa. 15.-16. päivä oli hellettä paikoin maan itä- ja eteläosassa, 17. päivä laajalti maan etelä- ja keskiosassa. Maan pohjoisosassa saatiin paikoin heikkoja saekuuroja 15. päivä ja maan länsiosassa 17. päivä. Muutoin oli pääasiassa poutaa.

18.6. Säärintama liikkui maamme yli itäkoilliseen. Maan itä- ja pohjoisosassa saatiin rintaman ylityksen yhteydessä sade-ja ukkoskuuroja ja tuuli oli niiden yhtydessä puuskainen. Maan länsiosassa lämpötila jäi 20 asteen tuntumaan tai sen alle, etelä- ja itäosassa päästiin paikoin vielä hellelukemiin.

19.6. Uusi säärintama sade- ja ukkoskuuroineen liikkui Suomen yli itään. Sateita saatiin lähes koko maassa. Eniten satoi Salossa Kiikalan lentokentällä, missä vuorokauden sademäärä oli 21,2 mm. Tuulen nopeus nousi puuskissa erityisesti maan etelä- ja länsiosassa paikoin yli 15 m/s. Lämpötilat jäivät pääasiassa 15…20 asteeseen.

20.6. Säärintama sateineen ja ukkoskuuroineen siirtyi Lappiin. Sade oli paikoin runsasta; Kilpisjärvellä vuorokauden sademäärä oli 42,9 mm. Tuuli oli edelleen puuskaista. Lämpötilat nousivat pääosin 20 asteen tuntumaan, mutta Lapin sateisilla alueilla oli kuitenkin viileämpää.

21.6.  Etelästä lähestyi matalapaine ja maan eteläoassa saatiin siihen liittyen sadekuuroja. Edellinen sadealue viipyili vielä Lapissa, mutta muualla päivä oli pääosin poutainen. Lämpötilat kohosivat 20 asteen tuntumaan.

22.6. Voimakas matalapaine liikkui Suomen ylle. Tuuli yltyi läntisillä merialueilla myrskylukemiin ja Kaskisen Sälgrundin havaintoasemalla mitattiin keskituulen nopeudeksi jopa 26,8 m/s ja puuskissa 33,5 m/s. Sisämaassa tuulenpuuskat olivat yleisesti 15-20 m/s, paikoin myös yli 20 m/s. Matalapaineen yhteydessä saatiin runsaita sateita. Eniten satoi Kuopion Maaningan havaintoasemalla, missä aamuyöllä sadetta kertyi 32,5 mm ja Vaasan Klemettilässä, missä vuorokauden sademäärä oli 30,9 mm. Maan pohjoisosassa oli myös ukkosia. Lämpötila jäi koko maassa selvästi alle 20 asteen, maan länsiosassa sateisimmilla alueilla vain 10…15 asteeseen.

23.6. Matalapaine täyttyi ja liikkui Lapin ylle. Tuuli oli edelleen puuskaista, etenkin maan itäosassa. Maan eteläosassa oli poutaa, mutta muualla saatiin sateita. Lämpötila oli maan etelä- ja itäosassa 15…20 ja länsi- ja pohjoisosassa 10…15 astetta.

24.6. Sää poutaantui ja lämpeni hieman. Lähinnä Lapissa ja maan eteläosassa saatiin joitakin heikkoja sadekuuroja. Lämpötila vaihteli pääasiassa 20 asteen molemmin puolin, Lapissa 15…20 astetta.

25.-27.6. Lännestä vahvistui korkeapaine ja sää oli lämmintä ja pääosin poutaista. Aluksi lämpimintä oli maan länsi- ja pohjoisosassa, 26.-27. päivä maan itä- ja eteläosassa.Maan eteläosassa lämpötila kipusi 27. päivä hellelukemiin.

28.6. Maan pohjoisosan yli liikkui sadealue, mutta muualla oli poutaa. Maan etelä- ja keskiosassa oli hellettä ja Heinolassa mitattiin kuukauden ylin lämpötila, 29,2 astetta.

29.6. Suomen yli liikkui voimakas matalapaineen keskus ja sen yhteydessä saatiin maan itäosassa runsaita sateita. Eniten satoi Rautavaaran Ylä-Luostalla, missä vuorokauden sademäärä oli 49,5 mm. Tuuli oli puuskaista ja Itä-Suomen järviasemilla mitattiinkin paikoin yli 20 m/s puuskia.

30.6. Sää poutaantui lännestä alkaen, maan itäosassa saatiin vielä jonkin verran sateita. Lämpötila jäi suuressa osassa maata 15 asteen tuntumaan, etelässä vajaaseen 20 asteeseen. Pohjoisenpuoleinen tuuli oli melko puuskaista.

Kesäkuun 2018 säätilastoja

Voit ladata Excel-tiedostona noin 50 havaintoaseman alustavat kuukausitilastot ja päivätilastot.

Otsikkokuva: Eija Vallinheimo