Maaliskuu lähestyy jo puolta väliä ja sitä myöten aurinko lämmittää entistä enemmän. Yö on toki vielä päivää pidempi, mutta maaginen kevätpäiväntasaus (jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä) koittaa jo 20. maaliskuuta. Viimeistään tämän jälkeen kevään tuloa ja lumien sulamista on jo varsinkin etelässä vaikea pysäyttää. Kevään alku kuitenkin vaihtelee säätilasta johtuen huomattavan paljon vuosien välillä. Alla olevissa kuvissa on edeltävän neljän vuoden ns. termisen kevään alkupäiviä Suomessa sekä taustavärinä keskimääräinen alkamispäivä. Termisen kevään aikana vuorokauden keskilämpötila on 0 ja +10 asteen välillä.

Termisen kevään alkupäiviä vuosina 2016 ja 2015. Taustavärillä keskimääräisen termisen kevään alkupäivä.

 

Termisen kevään alkupäiviä vuosina 2014 ja 2013. Taustavärillä keskimääräisen termisen kevään alkupäivä.

 

Viime talvet ovat olleet keskimääräistä lauhempia ja varsinkin etelässä vähälumisia. Tämän myötä lumet ovat sulaneet nopeasti ja myös kevät on alkanut ajoittain hyvinkin varhain. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että aurinko lämmittää lumetonta maata, jolloin yöpakkaset jäävät heikoiksi. Talvi 2012-2013 oli puolestaan kylmempi ja lumisempi (etelässäkin oli maaliskuun puolivälissä yli puoli metriä lunta), joka heijastui myös myöhäisemmän kevään alkuun. Toki vallitsevalla säätyypillä on merkittävä rooli kevään alkamiseen ja varsinkin pohjoisen osalta tämä on ratkaiseva tekijä, sillä lunta on aina.

Kevät alkamassa etelässä?

Ensi viikon sääennusteissa Suomessa vallitsee melko lauha läntinen ilmavirtaus. Aluksi yöpakkaset pitänevät vielä keskilämpötilat hieman pakkasen puolella varsinkin siellä, missä lunta on yli 10 senttiä. Tiistaista alkaen matalapaineet ovat kuitenkin tuomassa tuulisempaa, pilvisempää ja sateisempaa säätä, jonka myötä yölämpötilat nousevat. Keskilämpötila on ennusteissa nousemassa etelässä ainakin tilapäisesti hieman nollan yläpuolelle. Mikäli muutos jää pysyväksi, on kevät alkamassa viikon tai kaksi keskimääräistä aiemmin.

Keskilämpötilaennuste. Siniset sävyt pakkasasteita, keltaiset lämpöasteita.

 

Pohjoisessa talvi vielä jatkuu

Vaikka ensi viikolla on pohjoisessakin ajoittain tiedossa keväisen aurinkoisia ja lämpimiä päiviä (jopa useita plusasteita), niin kylmät yöt ja enimmäkseen lumena tulevat sateet todennäköisesti vain vahvistavat entisestään paksuja hankia. Etelän osalta lumipeite näyttäisi puolestaan suurelta osin häviävän.

Lumitilanne (cm) tänään lauantaina ja sen ennuste lauantaille 18.3.

 

Aikainen kevät varmistaa takatalven?

Ilmamassat ovat arktisella alueella maaliskuussa ja osin vielä huhtikuussakin erittäin kylmiä ja keskimäärin maaliskuu on Suomessakin vahvasti talvinen kuukausi. Viime vuosina keväät ovat olleet pääosin keskimääräistä lämpimämpiä ja varmasti tästä johtuen sitä odotetaan nytkin etunenässä.

Kevään keskilämpötila Helsingissä (punainen viiva) ja Sodankylässä (sininen viiva) vuodesta 1900 alkaen.

 

Tämä näkyy myös uutisotsikoissa, kun sääennusteet ovat muuttuneet lämpimämmiksi. Tässä muutamia otsikoita eri verkkolehdistä:

  • Ah! Kevät kolkuttelee jo ovella – lähetä meille tunnelmakuvasi (Itä-Savo)

  • Kevät alkaa ehkä jo ensi viikolla – jopa 10 astetta lämpöä! (Ilta-Sanomat)

  • Bongaa kevät: Räkättirastaat kyttäävät jo muuttoa (Turun Sanomat)

  • Alkaako kevät ensi viikolla? Föhntuuli tuo Suomeen jopa 10 asteen lämpötilat (MTV Uutiset)

  • Ilouutisia säärintamalta: Aurinkoisia kevätpäiviä tulossa runsaasti lisää (Karjalainen)
  • Terminen kevät saapuu ehkä jo ensi viikolla – luvassa jopa 10 astetta (Iltalehti)

Kevät herättää luonnon ja virkistää mieltä, mutta liian aikaisella keväällä on myös haittapuolia…

Yleensä lumipeite suojaa luontoa ja estää kasvien liian varhaisen kasvun, mutta nyt etelässä ja lännessä on lunta hyvin vähän, joten ensi viikon lämpimät päivät saattavat jo herätellä kasveja. Kun sää sitten ennemmin tai myöhemmin jälleen kylmenee, niin kasvit kärsivät.

Eteläisessäkin Suomessa rajut yöpakkaset ja runsaat lumisateet ovat todennäköisiä vielä noin kuukauden ajan. Lopulta näitä lumisateita ja pakkasia harmitellaan uutisotsikoissa ja pahimmassa tapauksessa takatalvi yllättää jo kesäkeleihin tottuneet autoilijat.

Näiden lisäksi myös mm. katupölyn aiheuttama huono ilmanlaatu kaupungeissa lisääntyy, kun lumi ei enää sido pölyä, mutta toisaalta pitkään jatkuvat yöpakkaset estävät katujen puhdistamista.

Tuoreissakin ennusteissa on välillä ollut viitteitä lumisateista ja jopa 10 asteen yöpakkasista maaliskuun loppupuolella etelää myöten, mutta nähtäväksi jää, miten takatalvi tänä keväänä suomalaisia rankaisee…

 

Kansikuva: Bengt Wickström