Tänä(kin) talvena on jalankulkijoilla ollut ajoittain ongelmia pysyä pystyssä vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi. Onko kuluva talvi ollut erityisen haastava jalankulkusään osalta?

Hyvin moni tekijä vaikuttaa jalkakäytävien liukkauteen. Luonnollisesti lämpötila ja sen “sahaaminen” nollan asteen molemmin puolin vaikuttaa paljon ja tämän lisäksi sateet ovat keskeisessä roolissa. Säätekijöiden lisäksi muun muassa teiden auraus, hiekoitus ja suolaus eli yleinen kunnossapito vaikuttaa joskus lyhyilläkin etäisyyksillä paljon – yhden korttelin edusta on puhdas ja sula kun taas viereinen voi olla jäinen. Jalankulkija saakin olla jatkuvasti valppaana, sillä yleensä liukastuminen tapahtuu juuri silloin kun keskittyminen herpaantuu.

Yksinkertaisimmillaan liukkauteen vaikuttavien sääolosuhteiden määrää voidaan tarkastella lämpötilan nollarajan ohituksilla. Kun lämpötila laskee tienpinnassa pakkaselle, alkaa esimerkiksi vesisateiden luomat lätäköt tai penkereeltä sulanut lumi jäätyä. Toisaalta lämpötilan nousu pakkaselta suojan puolelle voi myös liukastuttaa jalkakäytävää etenkin jos alla on jo jäätä. Tällöin jään päällä oleva lumi sulaa ja alta paljastuu hyvin liukas jääkerros, mitä vesisade voi entisestään “kiillottaa”. Yleisesti voidaan siis sanoa, että lämpötilan nollarajan ohitukset lisäävät mahdollisesti liukkaiden olosuhteiden määrää, etenkin jos mukaan liittyy sateita.

Helsinki-Vantaan lämpötilahavainnot (oranssi) ja sateen intensiteetti (sininen) 19.2.-20.2.2017. Havainnot ovat UTC-aikaa.

 

Yllä olevasta Helsinki-Vantaan havaintokuvaajasta nähdään esimerkkitilanne kuluvalta helmikuulta, joka johti satojen ihmisten liukastumiseen eri puolilla maan eteläosaa. Kuvaajassa on kahden vuorokauden jaksolta lämpötila ja sateen intensiteetti. Ensimmäisenä päivänä lämpötila kohosi useita asteita plussan puolelle. Maassa ollut lumi suli paljastaen alla olleen jääkerroksen, joka myös sulatessaan “kiillottui” hyvin liukkaaksi. Sitten maanantaiaamuna lämpötila laski pakkaselle, jääkerroksen päällä ollut vesi jäätyi ja kaiken kukkuraksi päälle satoi lunta, jolloin jalankulkijat eivät huomanneet oliko vähäisen lumikerroksen alla jäätä vai ei.

Tilastojen valossa nollarajan “ohituspäiviä” on vuosittain keskimäärin 70-90 kpl. Jos laskennassa huomioidaan vain ne ohituspäivät, jolloin on mitattu myös sadetta, on päiviä suuruusluokaltaan 40-50 kpl talvessa. Luonnollisesti jokainen näistä päivistä ei johda pääkallokeliin, mutta luvut antavat osviittaa kuinka monena päivänä on potentiaalia jalankulkukelin huononemiselle.

Alla olevassa kuvaajassa on laskettu 10 havaintoaseman perusteella vuosittaiset keskiarvot nollarajan ohituspäiville sekä päivät, jolloin oli myös sadetta. Asemat olivat Helsingin Kaisaniemi, Helsinki-Vantaan lentoasema, Kouvolan Anjala, Jokioinen Ilmala, Jyväskylän lentoasema, Seinäjoki Pelmaa, Tohmajärvi Kemie, Kuopio Maaninka, Siikajoki Ruukki sekä Sodankylä Tähtelä.

Lämpötilan nollarajan ohituspäivien lukumäärä 10 aseman keskiarvona 1960-2016.

 

Näiden 10 aseman havaintojen perusteella jalankulkukelin huononemispäivien lukumäärä olisi ollut hienoisessa laskussa viimeisten noin 60 vuoden aikana. Vuosien välinen vaihtelu on kuitenkin suurta. Kaikkein pahimpia talvia viime vuosikymmeninä olisivat tällä kriteerillä olleet 1973-1975. Viime vuosilta voidaan puolestaan nostaa esille muun muassa talvet 2014 ja 2015.

Kuluvan talven osalta nollarajan ohituspäiviä on kertynyt 10 asemalla keskimäärin 54 kpl, sateen kanssa 29 kpl. Koska pohjoisessa on vielä täysimittainen talvi ja nollarajan sesonkikausi on vasta tuloillaan, on liian varhaista verrata lukuja koko talven keskiarvoihin. Tämänhetkinen tilanne (helmikuun 23. päivään mennessä) näyttää siltä, että nollarajan ohituspäiviä on kaikilla asemilla ollut keskimääräistä enemmän (+10 päivän molemmin puolin). Sodankylässä ollaan lähimpänä tavanomaista kun taas Seinäjoella päiviä on ollut jopa noin 25 tavanomaista enemmän.

Puhtaasti nollarajan ohitusten määrässä mitattuna on kuluva talvi ollut hieman tavanomaista hankalampi, mutta tämä tarkastelu ei suoranaisesti ota kantaa päivien vakavuuteen. Talvisin esiintyykin yleensä muutama yksittäinen päivä, jolloin suurin osa liukastumisista tapahtuu. Näissäkin voi olla selviä eroja jopa kaupunginosien ja kortteleiden välillä. Tässä tarkastelussa olleiden havaintoasemien välillä ei ollut selkeitä eroja nollarajan ohituspäivien lukumäärissä. Pienimmät määrät olivat kuitenkin Helsingin, Vantaan ja Maaningan asemilla, jotka sijaitsevat lähellä suurempaa vesistöä. Vesistöt, suuremman lämpökapasiteetin vuoksi, hidastavat lämpötilan muutoksia ja ehkä siten myös vähentävät nollarajan ohituksia. Silti yleiskuvaltaan liukkaaseen jalankulkusäähän johtavia päiviä on eri puolilla maata suurin piirtein yhtä paljon.

Liukastumiset aiheuttavat joka talvi mittavat kustannukset sairauspoissaolojen, lonkkaleikkausten yms. syiden vuoksi. Onnettomuuksilta voi välttyä muun muassa käyttämällä nastakenkiä tai muita liukuesteitä. Kaikkein pahimpien pääkallokelien aikaan turhaa ulkona liikkumistakin voi välttää. Loppukevennyksenä voisi heittää ilmaan provokatiivisen kysymyksen, tulisi jalankulkijoilla olla talvisaikaan nastakenkäpakko, samaan tapaan kuin autoilijoilla on nastarengaspakko?

Otsikkokuva: Eija Vallinheimo