Huhtikuu oli jälleen globaalisti ennätyslämmin. Erityisesti arktisilla alueilla ja Aasiassa oli hyvin lämmintä, tavallista kylmempää oli lähinnä vain Kanadan itäosissa. Intian valtamerellä vaikutti trooppinen sykloni ”Fantala”.

Lämpötilapoikkeama tavanomaisesta. Kuva: NOAA

Huhtikuun 2016 lämpötilapoikkeama tavanomaisesta (1981-2010). Kuva: NOAA

POHJOLA
Skandinaviassa oli yleisesti 1-3 °C tavanomaista lämpimämpää. Kuukauden lopussa mitattiin Pohjois-Ruotsissa ja -Norjassa huhtikuun uusia lämpöennätyksiä. Ruotsin Katterjåkkin tunturiasemalla mitattu 12,0 °C on vuonna 1904 alkaneen mittaushistorian korkein huhtikuun lämpötila. Kuukausi oli paikoin poikkeuksellisen sateinen. Esimerkiksi Ruotsin Piteåssa satoi 99 mm, mikä on vuonna 1860 alkaneen havaintojakson ennätys.

KESKI-EUROOPPA
Britteinsaarilla oli 1-2 °C tavallista kylmempää ja Kaakkois-Euroopassa 2-3 °C lämpimämpää.

POHJOIS-AMERIKKA
Yhdysvaltojen ja Kanadan länsiosissa oli 3-5 °C, Alaskassa paikoin jopa noin 10 °C tavallista lämpimämpää. Toisaalta Hudsonin lahden ympäristössä oli 2-4 °C tavanomaista kylmempää. Teksasissa satoi poikkeuksellisen runsaasti kuukauden 18. päivän vaiheilla. Houstonissa mitattiin tuolloin sadetta 252 mm 24 tunnissa ja 366 mm koko kuukauden aikana.

AASIA
Aasiassa oli laajalti tavanomaista lämpimämpää. Etenkin Intiassa syntyi uusia kuukauden lämpöennätyksiä kun lämpötila kohosi yli 45 asteeseen. Voimakkaita sateita ja tulvia esiintyi kuukauden alussa Pakistanin pohjoisosassa ja myöhemmin Pohjois-Intiassa, missä satoi 421 mm kuukauden 23. päivänä.

Intian valtameren lounaisosissa kehittyi kuukauden puolivälissä trooppinen sykloni ”Fantala”, joka saavutti 5. kategorian voimakkuuden. Se oli yksi voimakkaimmista, joka on havaittu tällä merialueella.

ARKTIS
Arktisilla alueilla Etelä-Grönlannista Venäjän pohjoisille merialueille oli peräti 5-10 °C tavallista lämpimämpää. Grönlannissa 26. päivänä mitattu 19,1 °C on uusi Grönlannin huhtikuun lämpöennätys.

ETELÄINEN PALLONPUOLISKO
Australiassa huhtikuu oli mittaushistorian toiseksi lämpimin. Sydneyssä 6. päivänä mitattu 34,2 °C on 158-vuotisen havaintosarjan ennätys. Kuukausi oli myös hyvin kuiva, sillä mantereen keskisademäärä oli vain 10 mm eli tilastojen kahdeksanneksi pienin.

Otsikkokuva: Irma Ylikangas