El Niño -ilmiö on parhaillaan voimistumassa Tyynellämerellä. Oliko ilmiöllä vaikutusta kesän ennätyshelteisiin Länsi-Euroopassa? Entä miten El Niñon odotetaan kehittyvän ensi talvena?
Suomessa kesäkuu oli kesällä 2026 keskimääräistä lämpimämpi, mutta heinäkuun ja elokuun keskilämpötilat olivat lähellä pitkän ajan keskiarvoja, ja kesä oli kokonaisuudessaan melko tavanomaisen lämpöinen. Hellepäiviä oli kuitenkin keskimääräistä vähemmän, eikä kesän aikana ollut pitkiä hellejaksoja, toisin kuin useina edellisinä kesinä. Sadetta saatiin monin paikoin keskimääräistä enemmän, ja kesä oli koko maassa myös tavanomaista pilvisempi. Salamointi oli vaisua: maasalamoita on 2000-luvulla havaittu vähemmän vain kahtena vuonna, viileinä kesinä 2015 ja 2017.
Jos meillä kesä olikin yleisilmeeltään epävakainen ja tuntui lukuisine pilvisine päivineen monen mielestä viileältä – varsinkin edeltäviin hellekesiin verrattuna – Länsi-Euroopassa helteitä riitti senkin edestä. Toukokuun lopulta alkaen toistuneiden helleaaltojen seurauksena kesä oli Länsi-Euroopassa laajoilla alueilla ennätyksellisen lämmin. Useissa maissa mitattiin ensimmäistä kertaa 41–42 asteen vaiheille kohonneita lämpötiloja. Länsi- ja Keski-Euroopassa kesä oli myös poikkeuksellisen kuiva, ja Keski-Euroopan suurista joista muun muassa Reinin ja Tonavan virtaamat olivat loppukesästä ennätyksellisen pieniä. Helteiden ja kuivuneiden jokien ohella kesän sääuutisten otsikoita hallitsivat muun muassa Ranskassa ja Espanjassa hallitsemattomasti levinneet metsäpalot.
Länsi-Euroopan helteiden taustalla oli sitkeä suursäätilanne, jossa vahva korkeapaineen alue kehittyi kerta toisensa jälkeen samojen alueiden ylle. Korkeapaineessa ilma on hitaasti laskevassa liikkeessä, jolloin sen paine kasvaa ja – ideaalikaasun lain mukaisesti – lämpötila nousee. Laskeva liike myös kuivattaa ilmaa, vähentää pilvisyyttä ja lisää auringon säteilylämmitystä, mikä voimistaa kuumuutta entisestään.
Suursäätilannetta määrittelevät noin kymmenen kilometrin korkeudella ilmakehän ylätroposfäärissä puhaltavat suihkuvirtaukset, jotka muodostavat laajoja, jopa tuhansien kilometrien pituisia lännestä itään kulkevia ja matalapaineiden reittejä ohjailevia aaltoja. Tänä kesänä tämä ylätroposfäärin suihkuvirtaus asettui siten, että sen aaltoilu kulki harvinaisen itsepintaisesti Länsi-Euroopan pohjoispuolitse itään. Samalla Fennoskandia jäi toistuvasti suihkuvirtauksen aallon pohjaan, mikä johti meillä vaihtelevaan ja epävakaiseen säätyyppiin.
Mikä on El Niño?
El Niño on Tyynellämerellä muutaman vuoden välein toistuva ilmakehän ja valtameren vuorovaikutukseen liittyvä ilmiö, jonka aikana meriveden pintalämpötila kohoaa tavallista korkeammaksi laajalla alueella trooppisella Tyynellämerellä. El Niñoon liittyy usein äärimmäisiä sääilmiöitä erityisesti Tyynenmeren ympäristössä, ja se vaikuttaa muun muassa monsuunisateiden voimakkuuteen laajoilla alueilla. El Niñolle vastakohtainen ilmiö on La Niña.
Lämmin Länsi-Eurooppa ja viileä Itä-Eurooppa tyypillistä El Niño -kesinä
Asetelma, jossa Länsi-Euroopan ylle muodostuu keskimääräistä useammin selänne ja Itä-Euroopan ylle vastaavasti matalapaineen sola on tyypillinen El Niño -vuosien kesille. Tämä johtuu El Niñon vaikutuksesta ylätroposfäärin suihkuvirtauksen aaltoiluun, ja sen seurauksena El Niño -kesät ovat olleet Länsi- ja Keski-Euroopassa keskimäärin vähän tavanomaista lämpimämpiä ja itäisessä Euroopassa taas viileämpiä. El Niñon vastinparin La Niña -ilmiön aikaan kesät tapaavat vastaavasti olla lämpimiä Länsi-Venäjällä ja viileämpiä läntisessä Euroopassa. Euroopan kesälämpötilojen ja El Niño -ilmiön voimakkuuden välinen yhteys eli korrelaatio on kuitenkin varsin heikko (kuva 1a), eli läheskään joka kerta näin ei tapahdu.
Kesällä 2026 Länsi-Euroopassa oli erittäin kuumaa, kun taas Itä- ja myös Pohjois-Euroopassa oli suhteellisesti ottaen viileämpää (kuva 1b), eli lämpötilojen alueellinen jakauma muistutti hyvin paljon El Niño -kesille tyypillistä asetelmaa. Samaan aikaan Tyynellämerellä voimistui El Niño -ilmiö, jonka ennustetaan loppuvuoden aikana edelleen voimistuvan ennätyksellisen vahvaksi. Näin ollen olisi houkuttelevaa ajatella, että El Niñolla olisi ollut vaikutusta Länsi-Euroopan ennätyksellisiin helteisiin.
Pitkittynyt helletilanne Länsi-Euroopassa johtui ensisijaisesti suosiollisesta suursäätilasta, jota El Niño saattoi edistää. On kuitenkin myös mahdollista, että jokin muu ilmakehän tai merien tilaa ohjaava tekijä saattoi sattumalta tuottaa tänä kesänä samankaltaisen lämpötilojen alueellisen jakauman Euroopassa kuin El Niño ‑vuosina tyypillisesti nähdään. Pelkkä tilastollinen yhteys ei vielä paljasta mekanismia, joka sen aiheuttaa. Lisäksi esimerkiksi kesällä 1997, jolloin El Niñon voimakkuutta kuvaava Relative Oceanic Niño -indeksi saavutti koko aikasarjan suurimman kesäkuukausien arvonsa, Euroopan lämpötila-anomaliat (kuva 1c) eivät kovin hyvin vastanneet El Niño -kesien tyypillistä asetelmaa. Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Venäjällä keskimääräistä lämpimämmän ja viileämmän sään alueet sijoittuivat silloin jopa täysin vastakkaisesti kuin kuluneena kesänä.
Ilmakehän kasvihuonekaasujen lisääntyminen – eli ilmastonmuutos – selittää, miksi kulunut kesä oli niin laajoilla alueilla ennätyksellisen lämmin. Tiedetään, että ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen nostaa Euroopan kesälämpötiloja nykyisin 2–3 asteella esiteolliseen aikaan verrattuna, ja ilman tätä ilmastonmuutoksen tuomaa lisälämpöä monet tämän kesän ennätykset olisivat todennäköisesti jääneet rikkoutumatta.
Resepti äärimmäisille, ennätyksiä rikkoville helteille onkin lähes aina kaksiosainen: 1) poikkeuksellinen suursäätila ja 2) ilmastonmuutos. Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, että nimenomaan Länsi‑Euroopassa ilmastonmuutos ei ainoastaan nosta lämpötiloja, vaan saattaa myös lisätä helteitä suosivien suursäätilanteiden esiintymistä. Toisin sanoen kohta 2) voi vaikuttaa osaltaan myös kohtaan 1).
Koska ilmastonmuutos lämmittää lämpimien suursäätilanteiden ohella yhtä lailla myös viileitä säätilanteita, voidaan ilmastonmuutoksen piikkiin laittaa myös se, miksi Suomen viileähköltä tuntunut kesä ei kuitenkaan keskilämpötilalla mitattuna ollut sen koleampi kuin aivan tavanomaisen lämpöinen.
Voidaanko El Niñon perusteella ennustaa tulevan talven säätä?
Parhaillaan käynnissä olevan El Niñon ennustetaan saavuttavan huippunsa tyypilliseen tapaansa loppuvuodesta, ehkä marras-joulukuun aikana. Ilmastovaikutusten odotetaan jatkuvan pitkälle vuoden 2027 puolelle. Erittäin voimakas El Niño voi muuttaa merkittävästi sateisuutta ja lämpötilojen jakaumia eri puolilla maailmaa sekä voimistaa sään ääri-ilmiöitä.
Euroopassa El Niñon voimakkuuden yhteys lämpötiloihin on kuitenkin myös talvella heikko, kuten kesälläkin, ja yhteys selittyy El Niñon vaikutuksilla ilmakehän suihkuvirtauksiin. El Niño -talvina ylätroposfäärin suihkuvirtaus usein heikkenee ja siirtyy etelämmäs, mahdollistaen kylmien mantereisten ilmavirtausten yltämisen idästä Pohjois-Eurooppaan. Tämä yhteys on selvin lopputalvella, kun taas alkutalvi on El Niño -vuosina tilastojen mukaan Pohjois-Euroopassa usein lauha. Kuitenkin esimerkiksi edellisenä El Niño -talvena 2023–2024 nimenomaan alkutalvi oli meillä kylmä ja lopputalvi puolestaan leuto. Monet kaikista kylmimmistä pakkastalvista, kuten talvet 2009–2010, 1986–1987 ja 1965–1966, sekä 1940-luvun alun kylmät sotatalvet, ovat sattuneet El Niño -vuosina. Toisaalta kaikista voimakkaimpien El Niño -ilmiöiden aikaiset talvet ovat meillä olleet viime vuosikymmeninä silti voittopuolisesti leutoja.
Teksti: Mika Rantanen ja Ilari Lehtonen
Kuva: Adobe Stock
Julkaisun viitetiedot:
Rantanen, M. & Lehtonen, I. 2026: Vaikuttiko El Niño Euroopan kesäsäähän? Ilmastokatsaus, 28(8), 8–10, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2026-08-02
