Suomi oli suuren osan kesäkuusta matalapaineiden vaikutuspiirissä. Sää oli yleiskuvaltaan epävakainen, eikä kesäisen lämpimiä päiviä ollut montaakaan, hellepäivistä puhumattakaan. Kesäkuussa ukkosti ennätyksellisen vähän.

Kesäkuu oli vähän keskimääräistä viileämpi, kun kuukauden keskilämpötila oli kautta maan tasaisesti 0–1 astetta 30-vuotiskauden 1991–2020 keskiarvoa alempi. Etelä-Suomessa tämä oli ensimmäinen keskimääräistä viileämpi kesäkuu sitten vuoden 2017 ja Pohjois-Suomessa sitten vuoden 2018.

Kuukauden alkupuolella lämpötilat olivat lähellä ajankohdan keskiarvoja, paitsi Itä-Lapissa oli jonkin verran tavallista lämpimämpää. Päivisin ylimmät lämpötilat pysyivät enimmäkseen vajaassa 20 asteessa, mutta myös vähän yli 20 asteen lämpötiloja mitattiin monena päivänä eri puolilla maata. Etelä-Suomessa puuskainen lounaistuuli oli 7.6. hyvin voimakasta.

Kesäkuun puolivälissä laaja korkeapaineen selänne liikkui Suomen yli lännestä itään. Kesän ensimmäinen hellepäivä oli 14.6., jolloin lämpötila nousi niukasti 25 asteen hellerajan yläpuolelle Ylivieskassa ja Pellossa. Seuraavana päivänä hellettä oli laajalti eteläisen Suomen sisämaassa Vaasa–Kuopio–Joensuu -linjalle asti ja kuukauden ylin lämpötila, 29,0 °C, mitattiin Jämsän Hallissa.

Kesäkuun loppupuoli oli viileä ja epävakainen, eikä kesäkuussa ollut enempää hellepäiviä. Pohjois-Suomessa kesäkuun jälkimmäinen puolisko oli jopa harvinaisen kolea.

Juhannuskokot syttyivät melkein koko maassa

Juhannusaatto oli erityisen kolea Pohjois-Suomessa, ja Saana-tunturin laella mitattiin juhannusaattona 20.6. kuukauden alin lämpötila, -3,2 °C. Etelä-Suomessa lämpötila nousi juhannusaattona ylimmillään sentään 20 asteen vaiheille. Maastopalovaroitus oli juhannusaattona voimassa ainoastaan Ahvenanmaalla. Muualla Etelä-Suomessa juhannuskokot syttyivät ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.

Juhannusyönä maan keski- ja pohjoisosissa esiintyi laajalti hallaa. Kahden metrin korkeudella kojussa kylmintä oli Ylivieskan lentokentällä, jossa yön alimmaksi lämpötilaksi mitattiin -1,9 °C. Juhannuspäivänä puolestaan sadealue liikkui maan länsi- ja eteläosien yli kaakkoon, ja sateessa lämpötila jäi päivälläkin paikoin alle 10 asteeseen.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla kaksi laajaa matalapaineen aluetta sateineen liikkui jälleen Suomen yli itään.

Kaakkois-Suomessa satoi eniten

Kesäkuussa satoi Etelä- ja Kaakkois-Suomessa yleisesti 1,5–2-kertaisesti tavanomaiseen verrattuna, ja kuukauden sademäärä ylitti laajoilla alueilla 100 mm:n rajan. Muun muassa Lappeenrannassa ja Virolahdella oli melkein 50 vuoden havaintojen sateisin kesäkuu. Myös sadepäiviä oli riittämiin. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä satoi kesäkuussa 14 päivänä vähintään 1 mm. Viimeksi Helsingissä oli kesäkuussa ollut yhtä monta sadepäivää vuosina 1998, 1987 ja 1981.

Sitä vastoin itärajan läheisyydessä Pohjois-Karjalasta päälaen Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä ja toisaalta Ahvenanmaalla satoi tavanomaista vähemmän. Kesäkuun suurin sademäärä, 188,4 mm, mitattiin Ruokolahden Kotaniemellä. Samalla havaintoasemalla mitattiin 18.6. myös kuukauden suurin vuorokausisademäärä, 86,0 mm. Kesäkuun pienin sademäärä oli 24,5 mm, ja se mitattiin Sallan Kelloselässä.

Auringonpaistetuntien määrä oli kesäkuussa koko maassa keskimääräistä pienempi, vaihdellen 150 ja 300 tunnin välillä.

Suomen maankamaraan iski kesäkuussa vain noin 1 800 salamaa, joka on 1960-luvun alkuun ulottuvien salamatilastojen pienin kesäkuun salamamäärä. Noin puolet salamoista havaittiin 29.6. Etelä-Suomessa. Laajoilla alueilla ei kesäkuussa ukkostanut kertaakaan.

Kesäkuu lukuina

+29,0 °C – Kuukauden ylin lämpötila, Jämsä, Halli Lentoasemantie, 15.6.

-3,2 °C – Kuukauden alin lämpötila, Enontekiö, Saana, 20.6.

188,4 mm – Kuukauden suurin sademäärä, Ruokolahti, Kotaniemi

1 800 – Kesäkuussa paikannettiin vain noin 1 800 maasalamaa, joka on 1960-luvun alusta alkavan tilastohistorian pienin määrä.

Teksti ja kuva: Ilari Lehtonen

Julkaisun viitetiedot:
Lehtonen I., 2025: Kesäkuu oli epävakainen ja lähes helteetön. Ilmastokatsaus, 27(6), 4–5, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2025-06-01