Itämerellä koettiin tilastohistorian leudoin jäätalvi. Merivesi oli suurimman osan vuodesta selvästi tavanomaista lämpimämpää. Raumalla merenpinta nousi 22.2. ennätyksellisen korkealle.
Itämeren jäätalvi 2019–2020 jäi tilastoihin kaikkien aikojen leudoimpana, mutta Perämeren osalta tavanomaista pitempänä. Jäätyminen alkoi tavanomaista aiemmin, kun jo lokakuun lopussa Perämeren pohjoisimmissa sisälahdissa muodostui jäätä. Kaikki talvikuukaudet olivat kuitenkin tavanomaista lauhempia, eikä jäällinen alue päässyt koko talvena juuri kasvamaan. Talven laajin jäätilanne saavutettiin helmi-maaliskuun vaihteen pikkupakkasten jälkeen, kun maaliskuun 5. päivänä jäätä esiintyi 37 000 km2 alueella. Jäätä oli tuolloin lähinnä Perämerellä. Suomenlahdella jäätä oli Porvoosta itään sisälahtien rannoilla, Viipurinlahdella ja Pietarin edustalla. Kaikkiaan talven aikana Suomenlahdella oli hyvin vähän jäätä ja nämäkin jäät katosivat jo maaliskuun lopussa. Toukokuu oli Perämeren alueella hiukan tavanomaista kylmempi, ja viimeiset jäät sulivat siten, että Itämeri oli jäätön 27. toukokuuta.
Jäätalvi oli tilastoissa kolmas talvi, jolloin Perämeri ei saanut kauttaaltaan jääpeitettä. Edellisen kerran näin tapahtui talvella 2015 ja sitä ennen talvella 1930.
Edellinen pienin jäällisen alueen maksimilaajuus koettiin talvella 2008, jolloin jäällisen alueen laajus oli maaliskuun 24. päivänä 49 000 km2. Myös talvella 2015 muodostui vähän jäätä, mutta tuolloin talvi oli hyvin ”etupainotteinen”, sillä maksimilaajuus, 51 000 km2, saavutettiin jo tammikuun 23. päivänä.
Jääoloille on tyypillistä suuri vuosienvälinen vaihtelevuus. Viimeisten kymmenen vuoden aikana onkin havaittu sekä erittäin leutoja (2015 ja 2020) että ankaria talvia (2010 ja 2011). Jäätalvien ankaruutta kuvaava aikasarja alkaa vuodesta 1720. Sen perusteella voidaan todeta, että vuosittainen jään laajin ulottuvuus on viimeisten sadan vuoden aikana pienentynyt keskimäärin 6 400 km2 vuosikymmenessä. Merkillepantavaa on myös se, että viimeiset 30 vuotta poikkeavat tilastollisesti täysin aiemmista 30-vuotisjaksoista. Leutojen talvien osuus on lisääntynyt merkittävästi ja erittäin ankaria jäätalvia ei ole esiintynyt ollenkaan. Toiseksi leudoin 30-vuotisjakso ajoittuu vuosille 1909–1938, mutta silloinkin ankaria jäätalvia oli enemmän ja jään keskimääräinen laajuus oli suurempi.
Merivesi oli tavanomaista lämpimämpää
Meriveden pintalämpötilan vuosikeskiarvo oli paikoin toiseksi tai kolmanneksi korkein viimeisten runsaan 50 vuoden aikana. Esimerkiksi Helsingissä merivesi pysyi alkuvuodesta ennätyksellisen lämpimänä läpi talven. Kesäkuun lopulla kaikilla Suomen merialueilla koettiin lämpöaalto, jonka aikana merivesi lämpeni 4–7 astetta keskimääräistä lämpimämmäksi. Elokuussa pintavedet lämpenivät uudestaan ja pysyivät pääosin tavanomaista lämpimämpinä loppuvuoden ajan.
Tuuli-myrsky nosti merivettä
Raumalla mitattiin Tuuli-myrskyn yhteydessä 22. helmikuuta ennätyksellisen korkea vedenkorkeus +135 cm suhteessa teoreettiseen keskiveteen. Itämeren kokonaisvesimäärä oli tätä ennen ollut jo parin viikon ajan keskimääräistä suurempi, ja ennätys syntyi, kun lisäksi syvä matalapaine ja lännenpuoleinen myrskytuuli nostivat vedenpintaa Selkämeren rannikolla. Merivesi ei noussut Raumalla näin korkealle kertaakaan vuosina 1933–2019.
Tuuli-myrskyn aikana havaittiin myös korkeaa aallokkoa ja varsinaisen Itämeren pohjoisosassa merkitsevä aallonkorkeus saavutti 6,7 m. Vielä korkeampaa aallokko oli ollut samalla alueella eteläisen myrskyn aikana 10. helmikuuta, jolloin merkitsevä aallonkorkeus oli 7,6 m, joka on kolmanneksi korkein mitattu lukema tällä alueella. Pohjanlahdella mittauskauden korkein aallokko havaittiin Aila-myrskyn aikana syyskuussa, jolloin merkitsevä aallonkorkeus saavutti Selkämerellä 5,5 m ja Perämerellä 4,3 m. Myös heinäkuussa Suomea ympäröivillä merialueilla aaltoili keskimääräistä kovemmin, vaikka ennätyskorkeita arvoja ei aivan saavutettukaan.
Kuva: Adobe Stock
Lähdeviite
DOI: 10.35614/ISSN-2341-6408-IVK-2021-02
