Tammikuu 2018 oli lähes koko maassa tavanomaista lauhempi.

Suurin lämpötilapoikkeama tavanomaiseen nähden oli maan itäosassa, jossa oli 3-5 astetta tavanomaista leudompaa.

Tammikuun sademäärissä oli alueellisia eroja. Sateisinta tavanomaiseen nähden oli Keski-Lapissa.

Tammikuun 2018 lämpötila- ja sademääräpoikkeamat 1981-2010 keskiarvosta.

Sääkehitys tammikuussa

1.-4. tammikuuta: Matalapaineen osakeskuksia liikkui aluksi Suomen yli koilliseen. Sää oli suuressa osassa maata pilvistä. Sää pysyi ajankohtaan erittäin lauhana, idässä jopa 10 astetta keskiarvojen yläpuolella. Sade tuli etelässä osin vetenä, maan keskiosassa räntänä ja lumena.

5.-6. tammikuuta: Uusi matalapaine sateineen saapui Suomeen lounaasta. Etelässä sade oli vettä, muualla räntää tai lunta. Etenkin Kainuuseen satanut märkä lumi vaikeutti tykkylumitilannetta entisestään. Lämpötilan nollaraja nousi Pohjois-Pohjanmaalle saakka.

7.-8. tammikuuta: Syvä, mutta pienialainen matalapaine liikkui maan etelä- ja keskiosan yli kaakkoon. Myrsky aiheutti vahinkoa lähinnä Selkämeren rannikon läheisyydessä. Sähköttä oli enimmillään noin 10 000 taloutta. Kovin havaittu keskituuli merialueilla oli Rauma Kylmäpihlajan 25,9 m/s ja puuska Kaskisen 32,8 m/s. Maa-alueiden kovimmat puuskat mitattiin Porin rautatieasemalla (23,6 m/s) ja Kokemäen Tulkkilassa (21,5 m/s). Matalapaineen jälkeen Suomeen vahvistui lounaasta korkeapaine.

9.-15. tammikuuta: Korkeapaineen alue siirtyi vähitellen Suomen ylle ja vahvistui. Sää oli enimmäkseen poutaista ja pilvistä. Suomen yllä ollut ilmamassa oli melko lauhaa ja näin ollen lämpötilat olivat enimmäkseen 0 ja -10 asteen välillä, Lapissa ajoittain -10 ja -20 asteen välillä.

16. tammikuuta: Tuuli voimistui merellä paikoin myrskylukemiin ja lisäsi maa-alueilla merkittävästi pakkasen purevuutta. Sää muuttui etelästä alkaen aurinkoisemmaksi.

17.-18. tammikuuta: Kaakonpuoleinen virtaus voimistui ja maahan virtasi kylmempää ilmamassaa. Sää oli enimmäkseen pilvinen ja lumisadetta tuli suuressa osassa maata, etelärannikolla ja itärajalla hieman runsaammin.

19.-20. tammikuuta: Sää oli enimmäkseen pilvistä ja maan itä- ja pohjoisosassa satoi muutamia senttejä lunta. Lämpötilat vaihtelivat etelän muutamasta pakkasasteesta pohjoisen -10 ja -25 asteen välille, Lapissa oli paikoin vieläkin kylmempää.

21.-23. tammikuuta: Maan itäpuolelle muodostui vähitellen pienehkö matalapaine. Sää jatkui talvisena ja ajoittain tuli heikkoja lumisateita, paikoin maan keski- ja itäosassa paistoi aurinkokin. 23. ja 24. välisenä yönä Lapissa pakkanen kiristyi ja Inari Nellimissä mitattiin -36,8 astetta.

24.-25. tammikuuta: Kaksi erillistä sadealuetta toi Suomeen runsaita sateita. Ensimmäisen yhteydessä lumipyry hankaloitti ajokeliä suuressa osassa maata. Etelässä ja lännessä lunta kertyi melko yleisesti noin 10 cm. Jälkimmäinen sadealue toi mukanaan hyvin lauhaa ilmaa. Lämpötila nousi Etelä-Lappia myöten suojan puolelle ja maan lounaisosassa oli yli +6 astetta lämmintä. Sade tuli etelässä ja lännessä vetenä sulattaen edeltävän päivän lumia tehokkaasti. Aivan idässä ja Lapissa sade oli lumisempaa ja ajokeli siten jopa erittäin huono. Lumen päälle satanut vesi sai tiet paikoin erittäin liukkaiksi.

26.-27. tammikuuta: Sää pysyi etelässä melko lauhana ja hajanaisia tihku-, räntä- ja lumisateita esiintyi. Lapissa sää selkeni ja pakkanen kiristi otettaan.

28.-30. tammikuuta: Matalapaineen alue liikkui lännestä Suomen eteläpuolitse itään. Lumisateita esiintyi lähinnä maan etelä- ja keskiosassa.

31. tammikuuta: Suomen yllä oli korkeapaineen selänne ja suuressa osassa maata sää oli poutaista.

 

Tammikuun 2018 säätilastoja

Voit ladata Excel-tiedostona noin 50 havaintoaseman alustavat kuukausitilastot ja päivätilastot.

Otsikkokuva: Tuire Härkönen