Lokakuu oli maan etelä- ja länsiosassa tavanomaista sateisempi, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla jopa poikkeuksellisen sateinen.

Sateet aiheuttivat etelässä paikoin jokitulvia. Espoon Nuuksiossa satoi 226,1 mm, mikä jää 2 mm Suomen mittaushistorian lokakuun sade-ennätyksestä (Vihti vuonna 2006).

Lokakuun keskilämpötila oli suuressa osassa Lappia vajaan asteen tavanomaista korkeampi, muualla maan pohjois- ja itäosassa keskilämpötila oli lähellä tavanomaista. Sen sijaan maan länsiosassa lokakuu oli paikoin vajaan asteen tavanomaista kylmempi.

 

Lokakuun sademäärä (mm) ja sen poikkeama pitkän ajan keskiarvosta.

Sääkehitys lokakuussa

1.-2. lokakuuta: Korkeapaine väistyi kuukauden alussa itään ja tilalle saapui laaja matalapaineen alue lännestä. Samalla tuuli voimistui lounaisilla merialueilla myrskyrajan tuntumaan. Päivälämpötilat olivat suuressa osassa maata 5..10 astetta.

3.-5. lokakuuta: Runsaita sateita levisi suureen osaan maata. Eniten satoi maan eteläosassa, jossa vuorokausikertymät olivat useita kymmeniä millimetrejä.

5.-10. lokakuuta: Matalapaine hallitsi edelleen Suomen ja Pohjois-Euroopan säätä ja runsaat sateet jatkuivat etenkin maan eteläosassa, kun kaakosta saapui uusi matalapaineen osakeskus. Kymmenenteen päivään mennessä sadetta oli kertynyt Nuuksiossa jo yli 126 millimetriä. Tavanomaisesti maan etelä- ja keskiosassa sataa vastaavalla jaksolla keskimäärin noin 15 millimetriä.

11.-13. lokakuuta: Useampi matalapaineen osakeskus liikkui maan eteläosan yli itään. Sademäärät jatkoivat kasvuaan. Espoon Nuuksiossa kuukauden 12 ensimmäisen päivän sadekertymä oli 164,1mm. Tulvavesi nousi Turun moottoritielle ja kaistoja jouduttiin sulkemaan liikenteeltä. Lisäksi joet paikoin tulvivat muuallakin maan eteläosassa. Päivälämpötila oli pääasiassa 5…10 asteen välillä. Pohjois-Lappiin satoi paikoin ensilumi.

14.-15. lokakuuta: Sadealue liikkui Suomen yli. Sen jälkipuolella sää poutaantui tilapäisesti.

16.-17. lokakuuta: Lappiin pyrytti paikoin yli 10 cm lunta ja tuuli oli puuskissa kovaa maan keskivaiheilla. Samaan aikaan etelässä lämpötila kohosi yleisesti yli +10 asteen ja Ahvenanmaalla Jomalassa mitattiin jopa 16,6 astetta. Portugalin metsäsavuista tulleet hiukkaset värjäsivät auringon punaiseksi.

18.-19. lokakuuta: Suomeen alkoi virrata kylmempää ilmaa pohjoisesta ja lännestä saapui korkeapaine.

20.-24. lokakuuta: Suomessa oli korkeapaine ja vuodenaikaan nähden kylmää ilmaa. Päivälämpötila oli enimmäkseen 0…+4 astetta ja öisin oli yleisesti pakkasta.

25.-26. lokakuuta: Suomen eteläpuolitse liikkui matalapaineen osakeskus. Maan länsi- ja eteläosassa satoi monin paikoin noin 10 cm lunta, Pohjanmaalla sekä Uudenmaan sisäosissa paikoin lähes 20 cm.

27. lokakuuta: Sadealueiden välissä oli poutapäivä. Edellispäivien sateiden jäljiltä lännessä ja etelässäkin oli maa valkeana. Suurin lumensyvyys aamumittauksessa oli Espoon Nuuksion ja Ikaalisten Vehuvarpeen asemilla, 20 cm.

28.-30. lokakuuta: Maahamme saapui lännestä matalapaine sateineen. Sateet tulivat maan etelä- ja länsiosassa pääosin vetenä tai räntänä, itä- ja pohjoisosassa räntänä tai lumena. Pohjois-Karjalaan tuli uutta lunta enimmillään lähes 20 senttimetriä. Matalapaine väistyi 30. päivänä itään ja sen jälkipuolella virtasi pohjoisesta maahamme kylmempää ilmaa. Samalla pohjoistuuli voimistui läntisillä merialueilla paikoin myrskylukemiin.

31. lokakuuta: Maahamme vahvistui korkeapaineen selänne. Kylmä pohjoistuuli heikkeni, sää poutaantui ja selkeni lännestä alkaen. Lapissa pakkanen kiristyi paikoin yli 20 asteeseen (kuukauden alin lämpötila Sallan Naruskassa -22,7 astetta).

Lokakuun 2017 säätilastoja

Voit ladata Excel-tiedostona noin 50 havaintoaseman alustavat kuukausitilastot ja päivätilastot.

Otsikkokuva: Janne Pulkkinen