Syyskuu oli kahdeksatta kertaa peräkkäin tavanomaista lämpimämpi. Lämpötilapoikkeama oli suuressa osassa maata 1-2 astetta. Lapissa sademäärä oli tavanomaista suurempi, muualla maassa sademäärät jäivät pääasiassa keskiarvojen alapuolelle. Sadepäiviä oli etelässä ja lännessä harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen vähän.

Sateettomien päivien lukumäärä syyskuussa eri vuosina.

Sateettomien päivien lukumäärä syyskuussa eri vuosina.

Sääkehitys syyskuussa

1.-2. syyskuuta: Syyskuu alkoi sateisena lähinnä maan itä- ja pohjoisosassa. Lämpötila oli kuitenkin vielä varsin kesäisissä lukemissa, etenkin etelässä noin +20 asteen tienoilla.

3.-4. syyskuuta: Matalapaine liikkui maan eteläosan yli itään ja sää alkoi viiletä. Sateet olivat hyvin runsaita etenkin etelärannikolla. Syyskuun suurin vuorokauden sademäärä havaintoasemilla oli Espoon Tapiolassa mitattu 60,1 mm. Tutkalla arvioitu puolen vuorokauden sademäärä oli Itä-Espoossa paikoin jopa noin 90 millimetriä. Erityisesti Tapiola-Olari-Mankkaa-Laajalahti alueen sisällä sademäärät olivat poikkeuksellisen suuria eli vastaavaa esiintyy keskimäärin kerran 30 vuodessa tai harvemmin.

5.-6. syyskuuta: Suomeen vahvistui tilapäisesti korkeapaineen selänne ja yöt olivat kylmiä.

7. syyskuuta: Norjanmerellä liikkunut matalapaine toi sateita pohjoiseen ja itään sekä lämpimämpää ilmaa etelään. Helsingin Kumpulassa mitattiin kuukauden korkein lämpötila: 23,2 astetta.

8.-10. syyskuuta: Sää oli vaihtelevaa.

11.-12. syyskuuta: Norjan kautta Lappiin liikkunut matalapaine toi mukanaan sateita pohjoiseen, mutta samalla lämpimämpää ilmaa etelään.

13.-22. syyskuuta: Korkeapainevoittoinen sää vallitsi Suomessa ja lämpötilat olivat hienoisessa laskussa. Yksittäisiä matalapaineita kulki lähinnä Lapin yli 14. ja 19. syyskuuta. Sadetta ei juurikaan mitattu jakson aikana maan etelä- ja keskiosassa. Syyskuun 18. päivänä heikkotuulisessa ja selkeässä säässä mitattiin myös kuukauden alin lämpötila Sallan Naruskan asemalla: -5,3 astetta.

23.-24. syyskuuta: Sadealue saapui maan itäosaan, mutta Varsinais-Suomeen ja Ahvenanmaalle annettiin metsäpalovaroitus kuivan sään vuoksi.

25.- 26. syyskuuta: Ilmavirtaus kääntyi puhaltamaan lounaasta, josta virtasi lämpimämpää ilmaa Suomeen. Sää oli pääosin poutaista.

27. syyskuuta: Lämpötila nousi Oulua myöten yli 17 asteen, mikä oli maan keskivaiheilla vuodenaikaan nähden hyvin korkea lämpötila.

28.-30. syyskuuta: Norjanmerellä oleva matalapaine toi lännestä Suomeen runsaita sateita. Tuuli oli myös maa-alueilla varsin voimakasta ja tuhannet kotitaloudet jäivät ilman sähköä.

Syyskuun 2016 tilastoja

Voit ladata Excel-tiedostona noin 50 havaintoaseman alustavat syyskuun kuukausitilastot ja päivätilastot.

Otsikkokuva: Hannu Manninen