Elokuussa oli maailmanlaajuisesti jälleen ennätyksellisen lämmintä. Syyskuussa esiintyi useita trooppisia hirmumyrskyjä eri puolilla maapalloa.

POHJOLA

Elokuu oli monin paikoin varsin sateinen. Esimerkiksi Länsi-Norjassa Hordalandissa satoi 9. päivänä 144 mm ja koko kuukauden aikana 504 mm, jotka molemmat ovat havaintoaseman uusia elokuun ennätyksiä.

Syyskuussa rikottiin Norjan keskilämpötilaennätys 0,1 asteella vuodelta 1999, ja Tanskassa keskilämpötila 16,2 °C sivusi vuosien 1999 ja 2006 ennätystä. Kuukausi oli paikoin jopa hieman elokuuta lämpimämpi, jota on tapahtunut aiemmin vain vuonna 1949. Poikkeuksellisen syvä matalapaine kulki 29.–30. syyskuuta Perämeren pohjoispuolitse itään, ja alin mitattu ilmanpaine 963 hPa oli matalin syyskuussa Ruotsissa mitattu sitten vuoden 1956.

EUROOPPA

Elokuussa oli 4-6 astetta tavanomaista lämpimämpää Mustalta Mereltä Ural-vuorille ulottuvalla alueella. Poikkeuksellisen kuumaa oli muun muassa Portugalissa, missä 7. elokuuta lämpötila kohosi lähelle 45 astetta. Sveitsin eteläosassa satoi 20. elokuuta tunnin aikana 65,9 mm.

Vahva korkeapaine vaikutti suuren osan syyskuuta Keski-Euroopassa. Sen johdosta oli 2-4 °C tavallista lämpimämpää, aurinkoista ja vähäsateista. Isossa-Britanniassa 13. päivänä mitattu 34,4 °C on korkein syyskuun lämpötila sitten vuoden 1911. Euroopan korkein lämpötila 45,7 °C mitattiin 6. syyskuuta Espanjassa. Se on samalla maanosan koko vuoden korkein lämpötila ja luultavasti syyskuun uusi Euroopan ennätys.

POHJOIS-AMERIKKA

Louisianan osavaltiota koettelivat poikkeuksellisen voimakkaat sateet ja tulvat kuukauden puolivälissä, ja osavaltioon julistettiin poikkeustila. Livingstonissa satoi 12.–13. elokuuta 555 mm, josta pääosa alle 24 tunnissa. Osavaltion pääkaupungin Baton Rougen koko elokuun sademäärä 763 mm on uusi kuukausisateen ennätys. Edellinen ennätys oli vuodelta 1907.

Syyskuussa trooppinen myrsky ”Julia” syntyi Floridan yllä. Vastaavaa ei tiedetä aiemmin tapahtuneen. Hurrikaani ”Matthew” syntyi aivan kuukauden lopussa Karibialla ja se voimistui nopeasti 5. kategorian hirmumyrskyksi.

AASIA

Japanin ja Taiwanin lähistöllä esiintyi syyskuussa useita taifuuneita. ”Meranti” voimistui 12. syyskuuta 5. kategoriaan. Myrsky toi Taiwanin eteläosaan 500–800 mm vuorokausisateita. Myös 4. kategorian taifuuni ”Megi” iski suoraan Taiwaniin 27. syyskuuta. Vuorokauden sademääräksi mitattiin suurimmillaan jopa 985 millimetriä.

ARKTIS

Grönlannissa lämpötila kohosi 24. elokuuta 23,4 asteeseen, joka jäi 0,7 °C kuukauden lämpöennätyksestä. Huippuvuorilla elokuu oli jo 69. peräkkäinen tavanomaista lämpimämpi kuukausi marraskuun 2010 jälkeen.

Arktinen merijää saavutti pienimmän laajuutensa 10. syyskuuta, jolloin se peitti 4,14 milj. km². Tämä on havaintoajan toiseksi alhaisin luku sivuten vuoden 2007 laajuutta.

AFRIKKA

Saharan eteläpuoleiset valtiot Sudanista Senegaliin kärsivät elokuussa pitkäkestoisista sateista, ja Sudanissa sateet vaativat lähes 100 kuolonuhria.

Kanariansaarilla oli poikkeuksellisen kuumaa elokuun alussa ja La Aldeassa mitattiin 10. päivänä jopa 43,9 °C.

AUSTRALIA

Australiassa syyskuu oli 117-vuotisen havaintohistorian toiseksi sateisin, ja paikoin sademäärät olivat jopa nelinkertaisia tavalliseen verrattuna.

Otsikkokuva: Shutterstock