Syyskuu oli kolmantena vuonna peräkkäin koko maassa huomattavasti tavanomaista lämpimämpi. Suuressa osassa maata syyskuussa myös satoi jonkin verran keskimääräistä enemmän.
Syyskuun keskilämpötila vaihteli etelä- ja lounaisrannikon saaristoalueiden noin 15 asteesta Pohjois-Lapin noin 10 asteeseen. Keskilämpötila oli pääosin 2–4 astetta normaalikauden 1991–2020 keskiarvoa korkeampi. Eniten keskilämpötila poikkesi normaalista Lapin keskiosissa.
Viimeiset kolme syyskuuta ovat olleet Suomen säähavaintohistorian kolme lämpimintä syyskuuta. Länsi-Suomessa syyskuu 2023 oli ennätyksellisen lämmin ja Itä-Suomessa syyskuu 2024. Kulunut syyskuu puolestaan oli havaintohistorian lämpimin Lapissa, missä yhtä lämmin syyskuu toistuu nykyilmastossa arviolta vain kerran pari vuosisadassa. Vielä 1900-luvun alussa näin lämpimän syyskuun toistuvuusaika Lapissa oli jopa useita tuhansia vuosia.
Osassa maata satoi runsaasti
Syyskuun sademäärä oli suurimmassa osassa maata jonkin verran keskimääräistä suurempi. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuun pohjoisosissa satoi paikoin tuplaten pitkän ajan keskiarvoon verrattuna, ja kuukauden suurin sademäärä oli Pudasjärven Sarakylässä mitattu 136,7 mm. Yli 100 mm satoi myös Jyväskylän seudulta kohti Kuopiota ulottuvalla kaistaleella. Tällä alueella liikkui 9.9. vastaisena yönä ja aamulla voimakkaita ukkoskuuroja, ja näihin kuuroihin liittyen Jyväskylän lentoasemalla satoi 8.9. 52,1 mm vuorokaudessa, joka oli syyskuun suurin vuorokausisademäärä.
Keskimääräistä vähemmän syyskuussa satoi osassa Pohjois-Lappia sekä toisaalta Kotkan seudulta itärajaa pitkin Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella. Kuukauden pienin sademäärä, 30,4 mm, mitattiin Kittilän Puljussa.
Syyskuussa esiintyi ukkosia erityisesti kuukauden 7.–9. päivinä. Koko kuukauden aikana paikannettiin yli 6700 maasalamaa, mikä on noin kaksinkertaisesti pitkän ajan keskiarvoon verrattuna.
Merialueilla kuukauden ainoa myrskypäivä oli 22.9., jolloin Kallanin majakalla Pietarsaaressa mitattiin keskituulen nopeudeksi tasan 21,0 m/s. 22.–23. päivinä myrskysi myös Lokan tekojärven etelärannalla. Lisäksi Lapin tuntureilla myrskytuulia havaittiin muutamana päivänä.
Syyskuun sää oli kolmijakoinen
Syyskuu jakautui sääoloiltaan kolmeen erilaiseen jaksoon. Kuukauden ensimmäisten vajaan kahden viikon ajan Suomessa tai välittömästi maamme itäpuolella oli korkeapaineen keskus. Meille virtasi tällöin lämmintä ja kosteaa ilmaa etelän tai kaakon puolelta. Aamut olivat usein sumuisia ja pilvisyys muutenkin ajoittain runsasta, mutta aurinkoisina iltapäivinä lämpötila kohosi yleisesti 20 ja 25 asteen välille. Myös yöt olivat lämpimiä. Kuukauden ylin lämpötila, 25,8 °C, mitattiin Salon Kärkässä 8.9.
Syyskuun puoliväliin osui toista viikkoa kestänyt hyvin epävakaisen sään jakso, jolloin ympäri maata saatiin sateita käytännössä päivittäin. Sää oli edelleen vuodenaikaan nähden myös hyvin lämmintä. Etelä-Suomeen virtasi Keski-Euroopasta erityisen lämmintä ilmaa vielä 21.9., jolloin Pyhtään lentokentällä mitattiin ylimmillään 21,9 °C.
Syyskuun 22.–23. päivinä pohjoisesta purkautui Suomeen viileää ilmaa. Tämän jälkeen laaja korkeapaineen alue vahvistui maamme ylle, ja kuukauden loppu oli poutainen. Lapissa myös syyskuun viimeinen viikko oli selvästi tavanomaista lämpimämpi, mutta muualla lämpötilat olivat lähellä vuodenajan tyypillisiä arvoja. Erityisesti yöt viilenivät huomattavasti, ja kuukauden alin lämpötila, -5,4 °C, mitattiin Lappeenrannan Konnunsuolla 30.9.
Syyskuu lukuina
Kuukauden ylin lämpötila: +25,8 °C, Salo, Kärkkä, 8.9.
Kuukauden alin lämpötila: -5,4 °C, Lappeenranta, Konnunsuo, 30.9.
2–4 °C Syyskuun keskilämpötila oli 2–4 astetta keskimääräistä korkeampi 136,7 mm Kuukauden suurin sademäärä, Pudasjärvi, Sarakylä
Teksti: Ilari Lehtonen
Kuva: Kaisa Juhanko
Julkaisun viitetiedot:
Lehtonen I., 2025: Syyskuu oli jälleen erittäin lämmin. Ilmastokatsaus, 27(9), 4–5, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2025-09-01




