Suomessa ei ole koettu äärimmäisen ankaria pakkastalvia sitten 1980-luvun, vaikka kohtalaisen kirpeitä kylmiä jaksoja on esiintynyt joinakin talvina tämänkin vuosituhannen puolella. Hiljattain ilmestyneessä tutkimuksessa selvitettiin 25 maailmanlaajuisen ilmastonmuutosmallin tulosten perusteella, miten
Pohjois-Euroopan talvipakkasille käy tulevaisuudessa.
Tässä kirjoituksessa kylmiksi on luokiteltu sellaiset päivät, joina vuorokauden keskilämpötila on ollut pakkasen puolella. Vastaavasti oikein kylminä päivinä keskilämpötila on ollut vähintään 15 astetta pakkasella. Kylmien päivien esiintymistä tutkittiin yhtäältä 1900-luvun lopun ilmastossa, jolloin maapallon keskilämpötila oli puoli astetta korkeampi kuin ennen teollistumisen aikaa. Tulevia olosuhteita taas tarkasteltiin sellaisena ajankohtana, jolloin maapallo olisi lämmennyt kahdella asteella esiteollisen ajan tasoon nähden. Vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksessa asetettiin tavoitteeksi, että lämpeneminen ei milloinkaan etenisi tuon rajapyykin yli. Mutta jos kasvihuonekaasujen päästöjä ei onnistuta hillitsemään, kahden asteen raja voi tulla vastaan jo tämän vuosisadan puolivälissä.
Kovat pakkaset harvinaistuvat eniten
Puolen asteen lämpenemisen tasolla, eli 1900-luvun lopun ilmastossa, kirpeitä yli 15 pakkasasteen päiviä esiintyi Lapissa talvikauden aikana keskimäärin 40–50 kpl, Etelä-Suomen sisämaassa 10–20 kpl ja Etelä-Ruotsissa vajaat 5 kpl (kuva 1). Kahden asteen lämpenemisen tasolla tällaisia päiviä olisi Lapissa 20–30 kpl, eli niiden määrä putoaisi noin puoleen. Eteläisimmässä ja läntisimmässä Suomessa näin kovat pakkaset harvinaistuisivat suhteessa enemmän, 70–80 %, ja Etelä-Skandinaviassa jopa yli 90 prosentilla.
Nollaa astetta kylmempien päivien määrä putoaa suhteessa vähemmän, Lapissa alle 20 %, Etelä-Suomessa noin 30 % ja Etelä-Skandinaviassa 40–50 %. Tämä onkin tyypillinen ilmastonmuutoksen piirre – mitä äärevämpää sääilmiötä tutkitaan, sitä voimakkaammin ilmastonmuutos siihen suhteellisesti ottaen vaikuttaa.
Sellainen ankara useamman päivän pakkasjakso, jollainen koettiin 1900-luvun lopun ilmastossa kerran 20 vuodessa, olisi kahden asteen lämpenemisen tasolla odotettavissa ainoastaan noin kerran 200 vuodessa, eli ei käytännössä enää juuri koskaan. Yllä esitetyt lukuarvot kuvaavat 25 eri ilmastomallin tulosten keskiarvoja. Toki kylmien päivien lukumäärät vaihtelevat mallista toiseen, muun muassa riippuen siitä, miten koko maapallon keskimääräinen lämpötilan nousu vaikuttaa Pohjois-Euroopan kylmän vuodenajan lämpötiloihin. Lisäksi tulevaisuudenkin ilmastossa sääolot vaihtelevat vuodesta toiseen. Joinakin talvina kylmät jaksot jäävät tyystin tulematta; tästä saatiin meillä esimakua vuonna 2020. Toisina vuosina kylmiä päiviä vastaavasti on vallitsevaan ilmastoon suhteutettuna tavanomaista enemmän.
Pakkasten leudontumisesta on niin etua kuin haittaakin
Pakkasten leudontuminen helpottaa sydänvikaisten ihmisten elämää ja pienentää rakennusten lämmitystarvetta. Jäänmurtokausi lyhenee. Toisaalta puun korjuu metsistä vaikeutuu, kun routa ei enää lujita maaperää yhtä tehokkaasti kuin ennen. Maan ollessa sula kova tuuli kaataa puita herkemmin. Lisäksi monet tuhohyönteiset ja luontoomme kuulumattomat vieraslajit selviävät leudontuvien talvien yli entistä helpommin.
Kirjoittajat: Kirsti Jylhä ja Ilari Lehtonen
Lisätietoja: Kimmo Ruosteenojan ja Kirsti Jylhän laatima englanninkielinen tutkimusartikkeli Extreme cold days and spells in Northern Europe at 0.5–2.0°C global warming levels on vapaasti luettavissa International Journal of Climatology -tiedelehdessä.
Kuva: Shutterstock
Julkaisun viitetiedot:
Jylhä, K. & Lehtonen, I. 2025: Ilmasto lämpenee – yhäkö pakkaset paukkuvat? Ilmastokatsaus, 27(10), 8–10, https://doi.org/10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2025-11-02
