Ennätyksellisen lämmin säävuosi jatkui hyvin leutona loppuun saakka, kun joulukuu oli kahdeksantena vuonna peräkkäin tavanomaista lauhempi. Joulu oli etelä- ja länsirannikon läheisyydessä laajalti lumeton.

Joulukuun keskilämpötila oli kahdeksantena vuonna peräkkäin selvästi vertailukauden 1981–2010 keskiarvoa korkeampi. Suurimmassa osassa maata keskilämpötilan poikkeama normaalista oli 3–6 astetta, mutta Tornionlaaksossa enimmillään peräti 7–8 astetta. Ahvenanmaalla ja osassa Tornionlaaksoa yhtä leuto joulukuu toistuu tilastojen mukaan harvemmin kuin kerran 30 vuodessa.

Joulukuun sademäärä vaihteli normaaliarvojen molemmin puolin. Ahvenanmaalla ja Länsi-Lapissa sekä Satakunnasta kohti Kainuuta ulottuvalla vyöhykkeellä satoi monin paikoin noin puolitoistakertaisesti tavanomaiseen verrattuna, kun taas Pohjois-Lapissa, Vaasan seudulla ja osassa Itä-Suomea sekä paikoin Etelä-Suomessa satoi normaalia vähemmän. Kuukauden suurin sademäärä oli Jomalan Jomalabyssä mitattu 102,7 mm ja pienin Inarin Nellimissä mitattu 16,3 mm. Joulukuun suurin vuorokausisademäärä oli Tornion Torpissa 27.12. mitattu 21,6 mm.

Lauha ja pilvinen sää vallitsi lähes koko kuukauden

Joulukuun alkupuolen ajan Suomen itäpuolella Venäjällä oli vahva korkeapaine, joka pysytteli melkein paikoillaan. Meillä vallitsi etelän tai kaakon puoleinen ilmavirtaus ja enimmäkseen pilvinen sää. Lähinnä Kaakkois-Suomessa aurinko pääsi välillä näyttäytymään. Runsaan pilvisyyden takia pakkanen oli heikkoa, vaikka kaakosta virtasi välillä mantereisen viileää ilmaa.

Lauhimmillaan sää oli heti kuukauden alussa sekä itsenäisyyspäivän tienoilla, jolloin etelästä pääsi virtaamaan leutoa ja kosteaa ilmaa. Itsenäisyyspäivänä 6.12. mitattiin Kökarin Bogskärissä myös kuukauden ylin lämpötila, 8,5 °C.

Joulunalusviikolla Venäjän korkeapaine siirtyi vähän etelämmäs ja lounaasta pääsi virtaamaan Suomeen hyvin lauhaa ilmaa. Joulukuun 20. päivän tienoilla lämpötila nousi etelä- ja lounaisrannikolla 7 asteen vaiheille ja Lappia myöten oli suojasäätä. Yhtenäisen lumipeitteen raja vetäytyi suunnilleen linjalle Joensuu – Kajaani – Oulu.

Maan keskiosiin satoi kuitenkin uusi lumipeite joulukuun 23. päivänä, mutta Etelä- ja Länsi-Suomessa joulu oli Vaasan tienoille asti rannikoiden läheisyydessä laajalti lumeton. Eteläisimmillään valkeaa joulua vietettiin Uudenmaan pohjoisosissa.

Joulunpyhinä sää viileni hieman koko maassa ja Koillis-Lappiin virtasi koillisesta hyvinkin kylmää ilmaa. Tapaninpäivänä pakkanen kiristyi siellä nopeasti 30–40 asteen välille, ja 27.12. Utsjoen Kevojärvellä mitattiin kuukauden alin lämpötila, -41,1 °C. Viimeksi joulukuussa oli mitattu alempi lämpötila vuonna 1995 ja alle -40 asteen lämpötila vuonna 2002.

Kylmä sääjakso jäi hyvin lyhyeksi eteläisen ilmavirtauksen voimistuttua joulun jälkeen, ja joulukuun viimeisinä päivinä sää oli jälleen koko maassa melko lauhaa.

Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uudenmaan rannikolla oli lumetonta edelleen vuoden päättyessä. Muuallakin lumipeite oli vuodenaikaan nähden tavanomaista ohuempi. Maan keskiosissa lunta oli vuodenvaihteessa enimmäkseen 5–20 cm ja eniten lunta oli joulukuun päättyessä Enontekiön Kaaresuvannossa, missä lumensyvyys oli 50 cm.

Joulukuu oli kaiken kaikkiaan hyvin pilvinen kuukausi. Maan etelä- ja keskiosissa aurinko paistoi joulukuussa useimmilla paikoilla vain 1–10 tuntia. Ainoastaan Kaakkois-Suomessa aurinko paistoi paikoin tätä enemmän. Seinäjoen Pelmaalla aurinko paistoi koko kuukauden aikana vain noin 8 minuuttia. Sotkamossa ja Oulussa aurinko pilkahti alle minuutin ajan, ja Lapissa aurinko ei paistanut joulukuussa lainkaan, Pohjois-Lapissa toki kaamoksen takia.

Joulukuu lukuina:

+8,5 °C – Kuukauden ylin lämpötila, Kökar, Bogskär, 6.12.

-41,1 °C – Kuukauden alin lämpötila, Utsjoki, Kevojärvi, 27.12.

102,7 mm – Kuukauden suurin sademäärä, Jomala, Jomalaby

8 min – Joulukuu oli pilvinen kuukausi. Esimerkiksi Seinäjoen Pelmaalla aurinko paistoi vain 8 minuuttia.

Teksti: Ilari Lehtonen
Kuva: Kuvaliiteri / Heikki Ketola

Lähdeviite
DOI: 10.35614/ISSN-2341-6408-IK-2020-12-01