Heinäkuun koko maan keskilämpötila, 19,6 astetta, oli Suomen mittaushistorian korkein. Edellinen heinäkuun keskilämpötilaennätys, joka on vuodelta 1941, ylitettiin 0,4 asteella. Vertailukelpoinen aineisto alkaa 1900-luvun alusta. Myös paikkakuntakohtaisia keskilämpötilan ennätyksiä rikottiin paikoin maan länsiosassa ja laajalti maan pohjoisosassa. Esimerkiksi Sodankylän Tähtelän havaintoasemalla heinäkuun keskilämpötila oli 20,1 astetta, mikä on lämpimin havaintoaseman 111 vuoden pituisessa mittaushistoriassa. Edellinen ennätys vuodelta 1925 ylitettiin jopa 1,6 asteella. Maan etelä- ja itäosassa tätä lämpimämpi heinäkuu on ollut viimeksi vuonna 2010 ja paikoin myös vuonna 2011.

Helleraja ylitettiin jossain päin Suomea heinäkuussa yhteensä 27 päivänä. Tätä enemmän hellepäiviä on heinäkuussa ollut edellisen kerran koko maan tasolla vuonna 2010, jolloin heinäkuussa oli yhteensä 30 hellepäivää. Yksittäisistä mittauspaikoista helteisin oli Kauhavan lentokenttä, missä oli yhteensä 22 hellepäivää. Tämä oli kyseisellä havaintoasemalla suurin heinäkuisten hellepäivien lukumäärä vuodesta 1959 lähtien tarkasteltuna. Myös Lapissa ja Ahvenanmaalla rikottiin havaintoasemakohtaisia hellepäivien lukumääräennätyksiä.

Heinäkuun sademäärä jäi tavanomaista pienemmäksi suuressa osassa maata. Lähinnä maan etelä- ja itäosassa sademäärä oli paikoin hieman tavanomaista suurempi. Kuivimmilla alueilla Ahvenanmaalla ja paikoin maan länsi- ja keskiosissa sademäärä jäi alle viidennekseen tavanomaisesta. Suurin kuukauden sademäärä, 121,5 millimetriä, mitattiin Kouvolan Anjalassa. Myös suurin vuorokautinen sademäärä saatiin Anjalassa, kun kuukauden 21. päivä siellä satoi 81,1 millimetriä. Vähiten heinäkuussa satoi Jomalan Jomalabyssä, missä kuukauden sademäärä oli vain 4,2 millimetriä.

Sääkehitys heinäkuussa

1.7. Suomessa oli korkeapaine ja sää oli poutainen, mutta viileähkö. Lämpötila oli maan itäosassa 15…20 astetta, muualla 20 asteen tietämissä. Lämpimintä oli Lapissa.

2.-3.7. Kaakosta saapui matalapaine, jonka yhteydessä maan etelä- ja itäosissa saatiin sateita, paikoin myös ukkosia. Sadealue liikkui 3. päivä hitaasti länteen ja illalla sateita saatiin myös maan länsiosassa. Viileä koillisvirtaus piti lämpötilat maan etelä- ja keskiosassa pääosin 15 ja 20 asteen välillä, länsirannikolla oli kuitenkin hieman lämpimämpää. Maan pohjoisosassa sää oli lämmin ja aurinkoinen. Lämpimintä oli Lapissa, missä helleraja ylitettiin monin paikoin ja pohjoisessa lähenneltiin jopa 30 asteen rajaa, kun Utsjoen Kevolla lämpötila nousi 3. päivä 29,5 asteeseen.

4.-8.7. Suomen yllä oleva matalapaine väistyi hiljalleen itään, mutta sää oli edelleen epävakaista ja sadekuuroja saatiin monin paikoin, paikoin myös ukkosta. Sateet olivat paikoin runsaita. Esimerkiksi Hyvinkään Hyvinkäänkylän havaintoasemalla satoi 4. ja 5. päivän välisenä yönä 47,7 mm. Sateisilla alueilla lämpötilat olivat 15 ja 20 asteen välillä, aurinkoisilla alueilla yli 20 astetta, 7. ja 8. päivä paikoin yli 25 astetta.

9.-11.7. Sää oli lämmintä ja pääosin aurinkoista. Lähinnä maan eteläosassa oli vaihtelevaa pilvisyyttä ja paikoin tuli joitakin sadekuuroja. Lämpimintä oli Lapissa, missä lämpötila kohosi yleisesti hellelukemiin. Sodankylässä mitatiin 11. päivä 30,1 astetta, mikä oli ensimmäinen 30 asteen ylitys Suomessa sitten heinäkuun 2015. Länsirannikolla oli myös paikoin hellettä, muualla lämpötila oli 20 ja 25 asteen välillä.

12.-15.7. Sää oli koko maassa helteinen. Sade- ja ukkoskkuuroja tuli aluksi paikoin maan länsiosassa, myöhemmin myös paikoin maan etelä- ja itäosassa sekä yleisemmin maan pohjoisosassa. Runsaimmat sateet saatiin 14. päivä, jolloin mm. Pielaveden Venetmäessä satoi 39,9 mm ja Enontekiön Näkkälässä 31,9 mm.

16.-19.7. Entistä lämpimämpää ilmaa virtasi Suomeen. Sää oli poutaista ja aurikoista. Päivän ylimmät lämpötilat vaihtelivat 30 asteen molemmin puolin. Paikoin rikottiin jopa havaintoasemakohtaisia lämpöennätyksiä. Ahvenanmaalla Jomalan Jomalabyssä mitattiin aseman mittaushistorian korkein lukema 31,2 °C 17. päivänä ja ainakin Sodankylä Tähtelä (32,1 °C), Utsjoki Kevo (33,4 °C) ja Vaasa Klemettilä (33,7 °C) saivat uudet asemakohtaiset lämpöennätykset 18. päivänä. Myös yöt olivat lämpimiä ja paikoin olikin ns. trooppisia öitä, eli lämpötila ei yölläkään laskenut alle 20 asteen.

20.-23.7. Kaakosta virtasi Suomeen kosteaa ja lämmintä ilmaa ja sää muuttui epävakaisemmaksi. Sade- ja ukkoskuuroja saatiin monin paikoin, ja paikoin sateet olivat rankkoja. Esimerkiksi lauantaina 21.7. Kouvolan Anjalassa satoi 81,1 mm ja sunnuntaina 22. päivänä Rovaniemen lentoasemalla 58,2 mm. Poutaisilla alueilla lämpötilat vaihtelivat pääasiassa 25 ja 30 asteen välillä, sateessa jäätiin 20 ja 25 asteen välille.

24.-25.7 Helteinen sää jatkui. Suurimmassa osassa maata oli poutaa, mutta Lapissa saatiin paikoin sade- ja ukkoskuuroja. Lämpötilat olivat 30 asteen tuntumassa.

26.7. Lapin yli liikkui säärintama, jonka yhteydessä tuli sade- ja ukkoskuuroja. Joitakin sade- ja ukkoskuuroja saatiin myös etelämpänä. Rintaman jälkipuolella lämpötilat laskivat Lapissa 20 asteen vaiheille. Muualla lämpötilat vaihtelivat edelleen 30 asteen molemmin puolin.

27.-28.7. Korkeapaine vahvistui maahamme ja sää oli pääosin poutaista. Lämpötilat vaihtelivat pääasiassa 25 ja 30 asteen välillä, maan itä- ja pohjoisosassa paikoin 20 ja 25 asteen välillä.

29.-31.7. Kosteaa ja epävakaista ilmaa virtasi maan länsiosaan. Sää oli edelleen hyvin lämmintä ja lämpötilat kohosivat 30 asteen molemmin puolin koko maassa. Sade- ja ukkoskuuroja saatiin erityisesti maan länsiosassa. Sateet olivat paikoin rankkoja ja aiheuttivatkin joitakin kaupunkitulvia. Myös salamointi oli paikoin rajua.

Heinäkuun 2018 säätilastoja

Voit ladata Excel-tiedostona noin 50 havaintoaseman alustavat kuukausitilastot ja päivätilastot.

Otsikkokuva: Eija Vallinheimo