Helmikuu 2018 oli suuressa osassa maata 1-4 astetta tavanomaista kylmempi.

Edellisen kerran kylmempi helmikuu koettiin paikkakunnasta riippuen vuonna 2011 tai 2012. Kylmintä tavanomaiseen nähden oli Käsivarren Lapissa ja lähimpänä keskiarvoja oltiin Itä-Lapissa. Erityisesti kuukauden loppupuolisko oli ajankohtaan nähden varsin kylmä.

Helmikuussa satoi poikkeuksellisen vähän maan pohjoisosassa, pääsääntöisesti vain noin 5 millimetriä. Tämä on vain noin 20 % keskimääräisestä sademäärästä. Usealla pitkäikäisellä havaintoasemalla sademäärä jäi mittaushistorian pienimmäksi. Myös maan etelä- ja keskiosassa oli tavanomaista kuivempaa.

Helmikuun 2018 lämpötila- ja sademääräpoikkeamat.

Sääkehitys helmikuussa

1.-2. helmikuuta: Matalapaineen alue liikkui lännestä maan lounais- ja eteläpuolelle tuoden mukanaan runsaita lumisateita maan etelä- ja keskiosaan. Samalla tuulet voimistuivat, jolloin pöllyävä pakkaslumi sai näkyvyyden ja ajokelin erittäin huonoksi. Eniten lumisateita tuli rannikolla Uudenmaan ja Varsinais-Suomessa sekä Pirkanmaalla, missä lunta kertyi vuorokauden aikana paikoin yli 15 cm. Helmikuun toisena päivänä voimakkaimmat sateet olivat väistyneet, mutta etelä- ja keskiosassa maata tuli paikoin lumikuuroja.

3.-5. helmikuuta: Korkeapaineen alue vahvistui Skandinavian pohjoisosaan. Sää poutaantui ja selkeni, jolloin pakkanen kiristyi. Utsjoki Kevojärvellä mitattiin neljäntenä päivänä kuukauden alimmaksi lämpötilaksi -37,1 astetta.

6.-7. helmikuuta: Matalapaine toi lumisateita eri puolille maata. Suurimat kertymät painottuivat Uudellemaalle (5-10 cm lunta).

8.-9. helmikuuta: Etelänpuoleinen ilmavirtaus voimistui ja sää lauhtui koko maassa. Lämpötila pysyi kuitenkin pakkasella. Enimmäkseen oli pilvipoutaa, mutta lähinnä Lappiin levisi hajanaisia lumikuuroja ja etelämpänä pilvipeite paikoin rakoili.

10.-16. helmikuuta: Maassamme vallitsi enimmäkseen etelän ja kaakon välinen ilmavirtaus. Pilvisyys oli pääosin runsasta ja ajoittain esiintyi vähäistä lumisadetta. Lämpötila oli maan etelä- ja länsiosassa nollassa tai vähän pakkasen puolella, idässä ja pohjoisessa oli enimmäkseen heikkoa pakkasta. Utössä mitattiin 14. päivänä kuukauden ylimmäksi lämpötilaksi +3,8 astetta.

17.-18. helmikuuta: Heikkoja lumisateita esiintyi vielä lähinnä maan etelä- ja keskiosassa. Kylmempää ilmaa alkoi virrata Suomeen koillisesta.

19.-23. helmikuuta: Pääosin oli poutaa, joitakin hajanaisia lumisateita liikkuin pohjoisesta etelämmäksi jakson lopulla. Lämpötilat jatkoivat laskuaan ja yölämpötilat olivat lopulta lähes koko maassa -20 ja -30 asteen välillä. Päivisin auringonpaiste nosti lämpötiloja ylimmillään -5 ja -10 asteen tienoille.

24.-25. helmikuuta: Sää oli osin aurinkoista ja kylmää. Korkeapaine oli Lapin yllä. Sen reunalla koillisvirtauksessa ajautui maan etelä- ja keskiosaan ajoittain heikkoja lumikuuroja.

26.-28. helmikuuta: Annos arktisen kylmää ilmaa virtasi idästä maan eteläosan yli. Kylmän ilman purkauksen yhteydessä esiintyi heikkoja lumikuuroja. Pääosin aurinkoisesta säästä huolimatta tuuli sai ilman tuntumaan kuin olisi ollut 30 astetta pakkasta. Talven kylmimpiä lämpötiloja mitattiin yleisesti maan etelä ja keskiosassa. Etelässä yölämpötilat olivat -25 asteen molemmin puolin ja maan keskiosassa -30 asteen molemmin puolin. Päivälämpötilat jäivät etelärannikolla välillä vain -15 asteeseen, mikä on ajankohtaan nähden erikoista. Lapissa oli lauhinta. Kuukauden viimeisenä päivänä samaan aikaan kun etelässä mitattiin talven kylmimpiä lämpötiloja, Utsjoen Nuorgamissa lämpötila kohosi suojan puolelle.

 

Helmikuun 2018 säätilastoja

Voit ladata Excel-tiedostona noin 50 havaintoaseman alustavat kuukausitilastot ja päivätilastot.

Otsikkokuva: Eija Vallinheimo