Joulukuu oli Suomessa 2-6 astetta pitkän ajan keskiarvoa leudompi. Poikkeama oli pienin maan eteläosassa sekä Meri-Lapissa ja suurin Pohjois-Lapissa. Sademäärä jäi maan etelä- ja länsiosassa monin paikoin harvinaisen pieneksi, eli vastaavaa esiintyy nykyilmastossa keskimäärin kerran 10-30 vuodessa.

Sääkehitys joulukuussa

1.-3. joulukuuta: Matalapaine oli Suomen yllä hitaassa liikkeessä kaakkoon. Lounaisrannikkoa lukuun ottamatta oli koko maassa pakkasta ja hajanaisia heikkoja lumisateita esiintyi eri puolilla maata. Pakkanen kiristyi lopulta Lapissa -30 asteen tienoille.

4.-5. joulukuuta: Syvenevä matalapaine liikkui Norjanmereltä Suomen poikki kaakkoon. Sää lauhtui föhn-tuulen myötä voimakkaasti maan länsiosassa, jossa lämpötila kohosi yli +5 asteen. Myös tuuli oli voimakasta ja se sai aikaan paikallisia vahinkoja. Samalla maan itä- ja pohjoisosassa kertyi uutta lunta 5-20 cm ja ajokeli oli monin paikoin erittäin huono. Utsjoen Kevojärvellä mitattiin kuukauden alin lämpötila 4. päivänä, -34,0 astetta.

6. joulukuuta: Suomeen kurotti korkeapaineen selänne, sää poutaantui ja tuuli heikkeni vähitellen. Lämpötila laski pakkasen puolelle koko maassa, kylmintä oli Sallan Naruskassa -31,3 astetta.

7.-8. joulukuuta: Suomi kuului keskusmatalapaineen vaikutusalueeseen ja sateita esiintyi eri puolilla maata.

9.-12. joulukuuta: Pohjoinen ilmavirtaus kylmensi säätä koko maassa. Vähäiset lumisateet painottuivat maan itäpuoliskolle.

13.-15. joulukuuta: Heikkoja matalapaineen osakeskuksia liikkui Suomen yli ja sateita esiintyi eri puolilla maata. Lämpötila pakkasella lähes koko maassa.

16.-18. joulukuuta: Läntinen ilmavirtaus alkoi hiljalleen voimistua, mutta sateet jäivät lähinnä vain Pohjois-Lapin asiaksi. Lämpötila kohosi ajoittain plussan puolelle lähinnä länsirannikolla sekä Pohjois-Lapissa. Muualla oli pääosin pikkupakkasta.

19.-23. joulukuuta: Voimakas lounaisvirtaus piti sään vuodenaikaan nähden lauhana suuressa osassa maata. Itärajaa ja osaa Lappia lukuun ottamatta lämpötilat olivat plussan puolella. Sateet painottuivat Lappiin.

24.- 26. joulukuuta: Useita osakeskuksia liikkui maan keskiosan yli koilliseen. Sää alkoi hiljalleen viiletä pohjoisesta alkaen, vaikka maan etelä- ja keskiosassa lämpötila olikin vielä selvästi suojan puolella. Sateita esiintyi koko maassa, erityisesti maan keskivaiheilla. Joulu oli lumeton etelä- ja länsirannikolta joitakin kymmeniä kilometrejä sisämaahan.

27.-28. joulukuuta: Pohjoisvirtaus kylmensi tilapäisesti sään pakkaselle koko maassa.

29.-31. joulukuuta: Länsivirtaus puhalsi voimakkaana tuoden poikkeuksellisen lauhaa ilmaa maan etelä- ja keskiosaan. Lämpötila kohosi Maarianhaminassa uudenvuodenaattona +9,1 asteeseen, mikä oli kuukauden ylin lämpötila. Sateet painottuivat maan pohjoisosaan. Vuosi vaihtui maan etelä- ja länsiosassa monin paikoin lumettomana. Sen sijaan Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvalla alueella lunta oli yleisesti noin puoli metriä.

Joulukuun 2016 tilastoja

Voit ladata Excel-tiedostona noin 50 havaintoaseman alustavat joulukuun kuukausitilastot ja päivätilastot.

Otsikkokuva: Heidi Pettersson