Syyskuussa kesä vaihtuu syksyksi. Muutos on nopea, sillä yö pitenee ja päivä lyhenee jopa 40 minuutin viikkovauhdilla. Auringon säteilytehon vähetessä syksyn merkit tulevat väkisin näkyviin yhä selvemmin myös sääoloissa ja kesän ote kirpoaa lopullisesti. Alla olevassa kuvassa syyskuun sääoloja on esitetty tilastollisten todennäköisyyksien avulla. Kuvaaja edustaa viimeisimmän 40 vuoden tilastoa maan etelä- ja keskiosassa. Kuvasta nähdään, että helteen esiintyminen syyskuun alkupäivinä on vielä mahdollista, mutta poikkeuksellista. Myös 20 asteen lämpötilat, käyvät kovin harvinaisiksi syyskuun puoliväliin mennessä. Yli 15 asteen lämpötilojen todennäköisyys laskee syyskuun alkupäivien 70%:sta alle 10%:iin kuun loppuun mennessä. Samanaikaisesti tilastoista havaitaan, että pilvisten päivien sekä hallan todennäköisyys kasvaa tasaisesti syyskuun loppua kohden. Syyskuussa pilvisyyden ennustaminen käy haasteelliseksi. Kesällä on helppo luottaa auringon voimaan sumupilvien hälventäjänä, mutta syksyinen aamusumu voikin jäädä koko päivän riesaksi ennustemallien povatessa aurinkoa.

Syyskuun sää tilastollisina todennäköisyyksinä. Pohjautuu edellisen 40v. säähavaintoihin maan etelä- ja keskiosassa

Kuvassa esitetty tilastollinen suhteellinen frekvenssi useista meteorologisista parametreista. Pohjautuu aikavälin 1976-2016 säähavaintoihin maan etelä- ja keskiosassa.

Vaikka syyskuu onkin vuodenaikojen kamppailu, jonka lopputulos jo tiedetään, on kesä tänä vuonna pitänyt harvinaisen hyvin pintansa. Etenkin maan lounaisosassa edellisen 7 vuorokauden päivän ylimpien lämpötilojen keskiarvo no ollut laajalti lähellä 20 astetta. Erityisesti useiden peräkkäisten n. 20 asteen päivien esiintyminen on harvinaista. Lämmin ilma on peräisin Länsi-Euroopan suunnalta, missä on ollut laajalti erittäin lämmintä. Alla olevassa kuvassa on esitetty ilmamassan lämpötilan poikkeavuus tavanomaisesta ajalta 1.-8.9.2016. Länsi-Euroopassa lämpötila-anomalia näkyy selvästi ollen 5 astetta tavanomaista korkeampi. Alueen reunamat ulottuvat myös Suomeen.

850hPa:n lämpötilan poikkeavuus tavanomaisesta ajalla 1.-8.9.2016. Anomalia perustuu jakson 1981-2010 klimatologiseen vertailujaksoon.

850hPa:n lämpötilan (lämpötila n. 1,5 km korkeudella maanpinnasta) poikkeavuus tavanomaisesta ajalla 1.-8.9.2016. Anomalian laskennassa käytetty vuosien 1981-2010 vertailujaksoa. Lähde: NOAA

Ennusteissa lämmin sää jatkuu vielä useita päiviä, joten luvassa voi olla etelässä paikoin jopa poikkeuksellinen lämmin jakso. Vaikka ennusteissa Suomen alueella näkyykin hyvin lämmintä ilmamassaa vielä usean päivän ajan, voi lämpötilat kuitenkin jäädä pilvisyyden vuoksi selvästi 20 asteen alapuolelle. Toivotaan kuitenkin, että kesä pitää meitä otteessaan vielä hetkisen ennen pitkää syksyä ja talvea.