Lunta lähes koko maassa

Etelän hiihtolomaviikko on polkaistu käyntiin, ja lunta riittää lähes koko maassa talvisiin ulkoiluharrastuksiin. Heikoin lumitilanne on lounaisrannikolla ja Ahvenanmaalla (kuva 1). Näillä alueilla lunta on pääasiassa vain noin 10 cm tai sen alle; Ahvenanmaalla lunta ei mittauspisteillä ole lainkaan. Suurimmat nietokset löytyvät maan pohjoisosasta. Kittilän Pokassa ja Puolangan Paljakalla lunta oli tiistaiaamun mittauksissa yli metri. Vähintään puolen metrin lumensyvyys löytyy käytännössä Pohjois-Karjalasta Meri-Lappiin ulottuvan alueen pohjoispuolelta.

Lumensyvyys 23.2.2016

Kuva 1. Lumensyvyys 23.2.2016

Lumensyvyyden poikkeamissa eroja

Historiallisen näkövinkkelin perusteella lunta on maan pohjoispuoliskolla keskimääräistä enemmän (kuva 2). Useilla Lapin havaintoasemilla hanki on harvinaisen tai poikkeuksellisen korkea eli jopa 20–30 cm keskiarvon yläpuolella. Sen sijaan maan eteläpuoliskolla lunta on tavanomaista vähemmän. Erityisesti Pohjois-Karjalasta Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan ulottuvalla alueella lunta on useilla havaintopaikoilla 20–40 cm keskimääräistä vähemmän, ja lumitilannetta voi tällä alueella kuvailla harvinaisen tai paikoin jopa poikkeuksellisen heikoksi.

Lunta on nyt Lapissa ja maan eteläosassa yleisesti 10–30 cm enemmän kuin tasan vuosi sitten. Toisaalta maan keskivaiheilla on lunta nyt selvästi viime vuotista vähemmän, Kainuussa jopa 30–40 cm vuoden takaisista arvoista.

Kuva 2. Lumensyvyyden poikkeuksellisuus (värit) ja poikkeama 1981-2010 keskiarvosta (arvot) helmikuun 23. päivänä.

Kuva 2. Lumensyvyyden poikkeuksellisuus (värit) ja poikkeama 1981-2010 keskiarvosta (arvot, cm) helmikuun 23. päivänä 2016.

Hanki kasvanut eniten kaakossa

Lunta on satanut viimeisen viikon aikana eniten maan kaakkoisosassa. Kouvolan Anjalassa lumensyvyys on kasvanut seitsemän vuorokauden aikana yli 30 cm. Muualla maan etelä- ja keskiosassa hanki on kasvanut 5–20 cm. Ainoastaan Lapissa lumensyvyydessä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeisen viikon aikana, lähinnä siellä ollut lumi on painunut kasaan muutamia senttimetrejä.

Kuva 3. Lumensyvyyden muutos 16.2.2016-23.2.2016.

Kuva 3. Lumensyvyyden muutos 16.2.2016-23.2.2016.

Otsikkokuva: Timo Lindholm